People like us, we don't need that much, just someone that starts the spark in our bonfire hearts.

Aika on taas vaihteeksi vaan kadonnut jonnekkin (epäilen vahvasti sen lymyilevän jossakin tuolla ulkona vallitsevassa pimeydessä..) ja edellisestä postauksesta tuntuu olevan ikuisuus. Kirjoittamisessakin on ollut aika paha blokki, vaikka iltapäivän ruuhkabussissa päähän on pulpahdellut kaikennäköisiä ideoita ja tekstinpätkiä. Pitäisi varmaankin ostaa sanelulaite ja piilottaa se kaulahuivin poimuihin, niin voisi sitten puolinukuksissa sopottaa itselleen muistiin kaikki turhantärkeät ajatukset. Tai sitten ei.

Koulussa menee ihan hyvin. Sain viimein kuvattua prosessivideoon tarvittavat materiaalit ja viime viikolla aloittelimme videoiden editoimista. Seuraavat puolitoista kuukautta luvassa on siis leikkaamista, värimäärittelyä ja lopuksi äänen masterointia. Seuraavassa jaksossa alkaakin sitten joku ihan oikea asiakasprojekti, josta ryhmänohjaajamme on yllättävän salaperäinen. Keväällä kun aurinko alkaa taas paistaa ryömin esiin kolostani nörtinvalkeana ja kyttyräselkäisenä kaikesta tietokoneruudun edessä istumisesta.

Viimeiset viisi päivää olen ollut J:n luona loikoilemassa (omaloma+pidennetty viikonloppu), mutta tänään kulta lähti viikoksi Italiaan koulun kanssa aikeena opetella kokkaamaan oikeaa italialaista ruokaa. En malta odottaa että J tulee takaisin ja esittelee taitojaan!

Loppuun viimeaikaista kuvasatoa. :)

Now we'r talking !

Kauan se antoi itseään odotuttaa, mutta nyt on kotiutettu Nikonin D3100 ja pari objektiivia :))

Tää asuis leikisti satulinnassa ja olis prinsessa.

Viimeaikoina asuntoni valkoisuus on alkanut häiritä yhä enentyvissä määrin. Kaipaisin jotakin väripilkkua, neonväristä läiskää, hillittömän punertavankeltaisenruskeansinistä aluetta, joka huutaisi värien olemassaolon puolesta. Kun seinät, lattia, matto, verhot, lamppu JA nojatuoli ovat kaikki valkoisia, alkaa pikkuhiljaa tuntua kuin eläisi ilman ääriviivoja: minne ikinä katsookin kaikki on tasaisen maidonvalkeaa. Jotakin olisi pakko saada seinille ja vähän äkkiä, tai muuten menevät viimeisetkin pasmat sekaisin.

Pesänrakennuskausi on virallisesti alkanut.

Kävimme tänään veljeni kanssa pyörähtämässä Helsingin Desing Market tapahtumassa. Paljon kaikkea kivaa olisi kyllä ollut tarjolla aina Minna Parikan kengistä kutkuttavan värikkäisiin Jaffa-julisteisiin, mutta jotenkin en saanut aikaiseksi ostettua mitään. Kenties sisäinen piheilijäni kurkisteli kauluksen alta ja kuiskutteli että kyllä jostakin muualta saa, halvemmalla, ettei opiskelijabudjettini riitä moisiin hienouksiin. Syvä huokaus ja kiltisti vain eteenpäin seuraavan kojun luokse haaveilemaan...

Täytynee tehdä ristiretki Ikeaan. Ostoslistalla olisi ainakin matto ja apupöytä keittiöön, seinäkello, iso ruukkukasvi, hylly, uudet verhot ja päiväpeite sekä jokin iso taulu seinää koristamaan. Netistä bongasin liitutaulutarraa, jota pohdiskelin ehkä tilaavani ja jossakin hyllyjen uumenissa lymyilee pari vuotta sitten ostamani sisustustarra, joka ei koskaan päässyt käyttöön. Tulossa siis sisutuskuumeilua. Paljon ja hartaasti.

Psst. viimeksi hehkuttamani järkkäri ei ole vielä päässyt käsiini, sillä nimeltämainitsematon a-alkuinen nettimyymälä oli onnistunut mokaamaan kunnolla. Isäni oli maksanut kameran ja saanut siitä kuitinkin, kun seuraavana päivänä tuli ilmoitus että kyseinen tuote on loppunut! Nyt käydään ankaraa kädenvääntöä siitä, millä tavalla myymälä aikoo korvata tapahtuneen ja saammeko toisen kameran tällä samalla hinnalla vai taikovatko he jostakin vielä yhden kappaleen.. Plussana kuitenkin, että toisesta liikkeestä tilattu objektiivi oli saapunut eilen vanhemmilleni, oikeaan suuntaan ollaan ainakin menossa.

Koska maailma on siellä missä sinäkin olet

Oi voi, kai se vaan täytyy myöntää että syksy on viimein saapunut. Vaikka kuinka yrittäisi taistella vastaan on vain suostuttava kantamaan mukanaan ylimääräistä pitkähihaista puseroa ja enentyvissä määrissä kenties myös sateenvarjoa. Hurjana rebelinä en kuitenkaan vielä suostu luopumaan aurinkolasien mukana raahaamisesta, enkä tieten tahtoenkaan suostu pitämään oikeaa takkia! Aamulla bussissa oli tyttö jolla oli toppatakki, kaulaliina ja LAPASET! Teki mieli mennä nykäisemään hihasta täydessä bussissa ja pitää hyvin tiivistetty luento siitä, miten syyskuun alkaminen ei automaattisesti tarkoita sitä että pitää varautua kuin johonkin himputin jääkauteen. Mahtoi olla kivat oltavat iltapäivästä kun aurinko alkoi porottaa, hihhih.

Uudessa koulussa menee mahtavasti, on ihanaa huomata, että vaikken vielä keväällä tiennyt mihin oikeasti haluisin päästä opiskelemaan, olen sattumalta onnistunut valitsemaan alan joka on ensinnäkin todella hauska, mutta jota myöskin povataan tulevaisuuden alaksi. Vaviskaa yliopistojen lukutoukat! Tällä viikolla pitäisi saada kuvattua prosessivideon ensimmäinen versio veljestäni, joka tanssii nykytanssia ja kertoo miten koreografia syntyy. Lisäksi pitäisi kirjoittaa loppuun käsikirjoitus, jonka pohjana toimii toisessa blogissani julkaisemani kirjoitus "Elämäni noloin kokemus". Jos pieni tirkistelijä sinussa heräsi ja haluat tietää kuinka nolo ihminen täällä ruudun takana kirjoitteleekaan, niin tsekkaa tämä ! Kouluhommat eivät edes tunnu kouluhommilta koska niitä haluaa päästä tekemään :)

Näin ensimmäisen vuoden alussa opiskelu koostuu lähinnä erilaisista peruskursseista (valokuvaus, äänitys, valotus...) joiden päämääränä on, että jokainen osaa käyttää tarvittavia härveleitä oikealla tavalla. Erityisesti valokuvauksen peruskurssi on ollut jännittävä, sillä vaikka kuvia on tullut napsittua milloin missäkin, en ole oikeastaan koskaan perehtynyt suljinaikoihin, aukkoihin tai ISO-tarkkuuksiin syväterävyydestä puhumattakaan! No, let's cut the story short, vihjasin vanhemmilleni, että järkkäri olisi paras synttärilahja minulle. Ja koska synttäreihin on vielä ilkikuriset neljä kuukautta, onnistuin vakuuttamaan heidät siitä, että hyötyisin järkkäristä eniten juuri tällä hetkellä koska voisin siten harjoitella sen käyttöä myös kotona. Tänään sitten isäni soitti ja kyseli kuuluuko viikonloppusuunnitelmiini käväistä kotipuolessa, koska siellä odottaa kuulemma pikku paketti !! Hiii en malta odottaa :))

Vaikka illat pimenevät tihenevään tahtiin ja puiden lehdet tipahtelevat pikkuhiljaa kenenkään huomaamatta pois, löytyy näistäkin päivistä ilon aiheita. Pari päivää sitten iski makeanhimo ja huomasin, että kun asuu omassa asunnossa ja tekee lettuja, ei tarvitse jakaa niitä kenenkään kanssa! Saa syödä kaikki ihan itse! (Terveys/liikuntaintoilijoille huomio, kyseessä oli vain puolikas taikina!)

Kiitos ja kuittaus, tämä tyttö siirtyy iltapesulle ja odottelemaan että J ilmaantuisi yökyläilemään :) (Ja ehkä huutamaan tuuletuskanavaan että viereisen asunnon bilemursut tukkisivat toosansa jolleivat halua kostoa huomenna kuudelta aamulla!)

Vilken överraskning !

Kun paras ystävä on sielultaan maailmanmatkaaja, joutuu totuttelemaan hyvästeiden jättämiseen. Usein. Aluksi koko maailma tuntuu olevan poissa paikoiltaan, kun juuri se yksi ihminen ei enää olekaan yhden puhelinsoiton päässä tapaamisesta. Tulee ikävä ja itku ja suuttumus, kun tuntee olevansa jätetty yksin. Mutta siellä pohjalla poreilee silti (vaihtelevissa määrissä) ylpeys siitä, että juuri minä saan olla tuon ihmisen ystävä. Että tuo ihminen on niin rohkea ja peloton, että voi heittäytyä uusiin seikkailuihin, lähteä vieraisiin kulttuureihin ja olla vapaa kaikesta niistä velvoitteista jotka liimaavat meidät tekemään yhtä asiaa koko elämämme.

Minun ystäväni on seikkailija, uhkarohkea nainen. Villi ja vapaa sielu. Metsänmörriäinen. Puihin kiipeilevä, kuvissa irvistelevä, mahdoton rasavilli ja niin mielettömän tärkeä.

Ystäväni lähtee ensi viikolla Ruotsiin opiskelemaan psykologiaa, joten päätin järjestää hänelle yllätysläksiäiset viikonloppuna. Juoksin kaksi päivää kaupoissa etsimässä oikeanlaisia kertakäyttölautasia, alkoholitonta kuohuviiniä ja juhlahattuja. JUHLAHATTUJA! Koko Helsingin keskustan alueella olevista naamiais-, askartelu-, kirja- tai muistakaan kaupoista ei löytynyt kuin neljä erilaista juhlahattupakkausta (!). Vaihtoehtojen ollessa niinkin hehkeät kuin: hevoset, Happy Birthday, Nalle Puh tai Hello Kitty, päätin lopulta luovuttaa ja tyytyä ostamaan päivän tähdelle hupilasit. 

Toinen ongelma oli löytää liike, joka täyttäisi tavallisia ilmapalloja heliumilla. Tiimarihan myy helium-täytteisiä foliopalloja, mutta tavallisten ilmapallojen täyttö ei kuulemma onnistunut. Pitkän ja uuvuttavan kaupoissa ravaamisen jälkeen päädyin Askarelliin, jossa lopulta onnisti! Hintaa kolmelle pallolle tuli kuitenkin melkein kymmenen euroa, joten ihan ilmaista lysti ei ollut. Mutta jos joku toinen etsii Helsingin keskustan alueelta liikettä, joka täyttää tavallisia ilmapalloja heliumilla (säästä vaivaasi) ja mene suoraan Askarelliin!

Itse juhlat onnistuivat paremmin kuin odotin. Vaikka todella moni perui tulemisensa (jotkut jopa viime minuuteilla, mur) oli sää aurinkoinen ja tunnelma rento. Pelkäsin kokoajan jonkun möläyttävän ystävälleni läksiäisista ja pilaavan yllätyksen, mutta näin ei onneksi käynyt! Hakiessani kaverini Kampin Ärrän edestä ja johdattaessani häntä mukamas "hienoon ravintolaan, josta olin varannut jopa pöydänkin", ei hän osannut aavistaakkaan mikä häntä odotti. Puistoon päästyämme (muka oikaisu mielessä) hän liikuttui melkein kyyneliin nähdessään ilmapallot ja toisen kaverimme heiluttamassa kylttiä jossa luki YLLÄTYS.

Läksiäislahjaksi annoin ystävälleni paketin, jonka hän saa avata vasta Ruotsissa. Mystinen H&M:n muovipussiin upeasti paketoitu paketti sisälsi ensiapupakkauksen koti-ikävään. Mitä sitten tälläinen ensiapupakkaus sisältää? No tietenkin...

Rakkautta- kun tunnet olevasi yksin (Fazerin sinistä), Voimaa- kun tunnet ette jaksaisi (salmiakkia), Halauksia-kun maailma runnoo (muumitikkari) ja Iloa- kun tarvitset piristystä (Pörtsi pastilleja). Lisäksi paketista löytyy Invisibility Mustaches, joiden ansiosta pystyy katoamaan kun ei jaksa ympärilla olevia ihmisiä ja YNBF (YourNewBestFriend) pieni tonttupatsas jolle purkaa murheet.

Koko komeuden kruunasi kortti, joka sisälsi useita sivuja sarjakuvia, muumilausahduksia, mustikkapiirakan ohjeen, ruotsalaisia iskurepliikkejä sekä hieman vakavampaa stooria.

Nyt on siis yhden kerran lisää sanottu meidän maailmanmatkaajalle heihei ja nähdään taas pian <3

Let me see your diamonds

Jei, onnistuin kuin onnistuinkin saamaan kämpän! Avaudun ensi kerralla vähän lisää tästä ja lisäilen fiilistelykuvia, mutta nyt oli pakko päästä lisäämään yhdet kynnet jotka tein vähän aikaa sitten.

Päätin viimeinkin kokeilla entiseltä kämppikseltä saamiani kynsilakkatarroja, ihan kivannäköiset niistä tuli, mutta kyllä se aika säätämistä oli. Oma kynsi ei todellakaan ollut lähimaillakaan samanmuotoinen kuin tarra ja siitä jäi repsottamaan ärsyttäviä kaistaleita, vaikka viilasin ylimääräiset kärjestä pois. Tarraa oli kuitenkin vain kahdessa kynnessä, joten se ei pahemmin häirinnyt.

Itse tykkäsin tosi paljon näistä kynsistä(: Oli kiva kerranki nähdä kunnolla vaivaa valitettavan usein tapahtuvan yhdellä lakalla lakkaamisen sijaan. Timantitkin menivät yllättävän helposti paikoilleen, vaikka ne yksitellen jouduin laittamaan. Ja lakka ja timantit kestivät kynsissä mukavat kaksi viikkoa oikein hyvinä!

Asunnotonta huumaa

Kaksi viikkoa koulun alkamiseen, eikä asuntoa ole vieläkään löytynyt. Asuntoesittelyissä on kyllä juostu, pyntättynä ja irtohymy kasvoille liimattuna. Kyselty naapurien mukavuudesta ja jätteiden lajittelusta. Kätelty omistajia, vuokralaisia ja vuokranantajia. Kiitelty, ihmetelty, kurkittu kaappeihin ja täytetty jos jonkinlaisia lappusia joissa kysellään kaikkea henkilökohtaista.

Pahinta on seuravan päivän tiedottomuus, kun katse hakeutuu joka hetki puhelimen suuntaan toivoen, että se pirahtaisi soimaan. Vatsassa vääntelehtii jokin epämääräinen tunne, puoliksi sekoitus varmuutta siitä, että juuri minut valitaan ja puoliksi varmuutta siitä ettei se hemmetin puhelin aio päästää ääntäkään koko päivänä. Sitten kun joku pahaa-aavistamaton lehtimyyjä sattuu sellaisena hetkenä soittamaan! Talon toisesta päästä spurtataan kuin gepardi saaliin kimppuun, silotellaan hiukset oikeille urilleen (ihan kuin kyseessä olisi näköpuhelu) ja hymyillen vastataan koko nimellä tavallisen haloo-mörähdyksen sijaan. Mutta kun linjan toisesta päästä möliseekin joku Pekka Kuopiosta päivää, niin siinä kyllä lentää puhelin päin seinää.

Eihän siinä mitään, aina ei voi olla paras kaikessa ja tulla valituksi jokaiseen paikkaan, mutta kun asiaan ei pysty itse vaikuttamaan. Kyseessä ei ole työpaikan haku, jossa voisi nousta edukseen kokemuksensa ansiosta, tai koe johon voisi yrittää lukea paremmin jos ensimmäisellä kerralla ei pääse läpi. Vaikka kuinka yrittäisi olla ihana vuokralaisehdokas, jäädä mieleen ja näyttää nätiltä, niin yhtäkkiä ovesta vyöryy kasa samalla lailla vaatteensa silittäneitä ja huulensa rajanneita neitokaisia silmät räpsyen ja suu hymyssä. Kaikkihan ne varmaan näyttävät ihan samalta sellaisen keski-ikäisen partasuti ukon mielestä. Pakostahan siinä sellainen poroporvari sokaistuu nuorten neitojen hiuslakkojen ja hajuvesien sekoittuessa psykedeelisiksi pilvimassoiksi 16 neliön komerossa, jota mainostetaan asunnoksi ja jota kaikki vakuuttavat rakastavansa.

Pitäisi varmaan olla jätkä, että erottuisi joukosta. Mutta toisaalta voi olla, että tyttöjä pidetään "parempina" vuokralaisehdokkaina, koska he ovat siistimpiä. Niin varmaan, just joo.

Kun päivän kohokohta on viimeisen kuukauden ajan ollut kello 11 ilmestyvien uusien vuokrailmoitusten katsastaminen, ei oikein mikään tunnu enää järjelliseltä. Silti sitä nousee joka aamu robottina samaan aikaan ylös, laahustaa koneelle ja avaa tietyt sivut joita pitkin päivää käy päivittämässä. Googleen naputellaan hakusanoiksi samat "vuokra-asunto helsingistä", "solu asunto helsingistä", "solu asunto pääkaupunkiseudulta" ja lopuksi vain hakataan näppäimistöstä wordiin yhä uudelleen ja uudelleen samaa lausetta: Antakaa mulle jo se helvetin asunto!

Loppuun kivasti vähän juhannuksen kukkaloistoa(:

thihi

Normaalisti kirjoittaisin tähän jotakin valitusvirttä siitä, miksi en muka ole ehtinyt kirjoittamaan pitkään aikaan ja blabla blaa. Tänään ajattelin kuitenkin jättää sen osion välistä ja mennä suoraan asiaan!

Paljon on tapahtunut lyhyessä ajassa: koulu akatemialla loppui, läpäisin autokoulun (ekalla kerralla!!, can't really believe it), muutin vanhemmilleni ja sieltä J:lle. Kävin Turussa pääsykokeissa, mogasin ja yritin uudestaan, sekoitin numerot Suomen itsenäistymisvuodesta ja unohdin jokaisen jääkiekkopelaajan nimen. Haahuilin pitkin Turun katuja yksin, kiersin kipputoreja ja söin nuudelia joen rannassa. 

Kaiken kaikkiaan olo on mielettömän hyvä<3 Tuntuu jotenkin itsevarmemmalta. Voin puhua vieraille ihmisille avoimemmin, voin kysyä tietä kun olen eksyksissä ja olla tuntematta itseäni tyhmäksi. Pystyn olemaan yksin enkä tunne takaraivossani enää ihmisten polttavia ja tuomitsevia katseita. Ja minulla on opiskelupaikka.

Vaikka olisin halunnut niin mielettömän kovasti päästä Turkuun opiskelemaan, en usko että se onnistuu tänä vuonna. 105 hakijasta sisään valitaan vain 30 ja epäilen, että 70 ihmistä tietäisi vielä vähemmän politiikasta tai urheilusta kuin minä. Noh, ihmeitä saattaa tapahtua. Niin kävi jo kerran tänä keväänä, audiovisuaalisen viestinnän media-assistentin koulutuksen pääsykokeiden kanssa. Sekosin päivistä ja luulin missanneeni koko hässäkän, mutta kuinkas kävikään. Onnekseni pääsykokeet oli siirretty parilla päivällä ja nyt syksyllä onkin samaisessa paikassa opiskelupaikka tiedossa. Eli minusta tulee amis. Jee. Mutta onpahan kahden vuoden päästä ainakin ammatti(: Tiedossa on siis muutto Helsinkiin, mutta saa nähdä vielä minne. Onko kyseessä oma asunto vai onnistunko löytämään itselleni jostakin kiven kolosta kämppiksen. Nähdään ensijaksossa.

Hyviin uutisiin mahtuu myös hieman huonoakin. Tietokoneeni päätti nimittäin lopettaa viha-rakkaus suhteemme antamatta mitään ennakkovaroitusta. Edellisenä päivänä toimi ihan hyvin ja seuraavana päivänä vain pop eikä enää auennut. Vaikka valjastin apujoukoikseni isäni, veljeni ja J:n, oli vastaus aina sama: Ei aukea, vie huoltoon. Diagnoosina olikin sitten että kovalevy on mennyt hajalle. Heihei kaikki kuvat ja viimevuoden aikana kirjoitetut tekstit! Olkaa minua viisaampia ja ottakaa itsellenne varmuudeksi kopiot kaikista tiedostoistanne jonnekin muistitikulle tai ulkoiselle kovalevylle. Suosittelen!

Mutta Frendit- sarjan asenteella mennään: mikään ei masenna, sillä ympärilläni on ihania ihmisiä, ja kesä!

Taidankin tästä käydä keittämässä kupillisen kahvia ja juoda sen terassilla linnunlaulun säestyksellä.

Leppoisia kesäpäiviä!(:

All these boys and girls are people waiting for their hearts to beat

Huh, kyllä, tiedän etten tännekään ole vähään aikaan kirjoitellut, aika vain yksinkertaisin loppuu kesken. (eikös olekin kivaa kun aloitan jokaisen postauksen hirveillä selityksillä siitä miksen ole kirjoittanut useammin? Noh anyway..)

Tuntuu että aika vain syöksähtelee lävitseni ja horjuttaa näkökenttää. Ihan kuin ajaisi autoa: tuntee että nyt mennään kovaa vauhtia eteenpäin, mutta ei itse pysty hallitsemaan nopeutta tai liikettä. Siltä minusta on jo tuntunut pitkän aikaa. Voi olla että kaikki johtuu mielettömästä stressimäärästä, jonka uumenissa olen taistellut koko kevään ajan. Pääsykokeet, ennakkotehtävät, koulujutut, autokoulu. Muutto. Yhäkin kieltäydyn tajuamasta että viikon päästä pitäisi muuttaa, enkä vieläkään tiedä minne. Kotiin? J:lle? Hillan nurkkiin? Ahdistun pelkästä ajatuksesta. Viimeisen kahden kuukauden aikana minusta onkin tullut oikea ekspertti muuton pakoilussa. 

Ahdistus on vyörynyt ylleni kuin syvä upottava läjä limaa. Tukahduttanut ja lamaannuttanut. Olen seissyt bussipysäkillä liikahtamatta ainakin kymmenen minuuttia kunnes yhtäkkiä olen havahtunut ja muistanut olevani olemassa. Olen herännyt keskellä yötä pelkoon siitä että kuristun, vaikkei mikään ole kietoutunut ympärilleni. Ja olen maannut huoneeni lattialla, antanut kyyneleiden tulla tietämättä miksi edes itken ja katsonut kuinka pisarat valahtavat nenänvierustaani pitkin ja imeytyvät mattoon.

Niin paljon on tapahtunut viime postauksen ja tämän välillä etten millään jaksaisi niitä alkaa luettelemaan. Lyhyesti kuitenkin: onnistuin kuin onnistuinkin pääsemään audiovisuaalisen viestinnän pääsykokeisiin! Tässä oli kyllä niin onnetar mukana, sillä pääsykokeiden olisi pitänyt olla silloin maanantaina, mutta koulu itse oli sekoillut ja pääsykokeet oli siirrettu keskiviikkoon:) Molemmat haastattelu ja itse koe menivät hyvin, joten ensi syksynä tästä tytöstä saattaakin tulla amis!
Sain väliaikaisesti töitä äitini apulaisena päväkodin keittiöstä ja autokoulu on siinä vaiheessa että inssi olisi varattuna 28. päivä. Mitä silloin tapahtuu, sitä odotamme jännityksellä:)

Ensi viikon torstaina on kurssini loppuhuipennuksen aika, nimittäin kirjanjulkaisutilaisuus! Pitkän matkan jälkeen jäljellä on enää julkkaritilaisuuden suunnittelu ja toteutus, sitten onkin aika huokaista helpotuksesta:)

Hassua miten nopeasti vuosi on mennyt.. Tulee taatusti ikävä kaikkia kämppiksiä ja muita joihin akatemialla tutustuin. Onneksi on vielä yksi viikko aikaa nauttia kaikesta siitä elämästä, ja tyhjentää jääkaappi! 

Pst. Kuvia lisäilen kunhan pääsen omalle koneelleni, niitäkin kun on taas tullut napsittua viimeaikoina vaikka kuinka!

Olipa kerran päivä jona vitutti.

Tänään päivä alkoi kivasti. Heräilin yhdeksän aikoihin verhojen raosta pilkistäviin auringonsäteisiin ja venyttelin uniset jäsenet pikkuhiljaa hereille. Olin saanut nukuttua sikeästi ja ainakin omalla mittapuullani pitkään. Tunsin itseni kevyeksi ja onnelliseksi. Naurahdin aamuöiselle puoliunessa vihlaisseelle pelolle siitä, että olisi keskiviikko. Ei, tänään on vasta maanantai toppuuttelin itseäni parriin kertaan, vielä kaksi päivää ja sitten on ne valintakokeet joita niin kovasti stressaat.

Nousin, pukeuduin, siivosin, hoidin koulujuttuja ja viimeistelin vielä ennakkotehtäviä jotka piti palauttaa keskiviikkona. Varasin kampaajan perjantaille ja autokoulun harjoitusteoriakokeen torstaille. Hengittelin syvään sisään ja ulos estääkseni itseäni stressaamasta. Tein aamiaista ja pyörin turhaan netissä kaikilla mahdollisilla turhilla sivuilla.

Päätin katsoa keskiviikkoa varten reittioppaasta miten pääsen Arabianrantaan. Yliviivasin väärän ajan kalenteristani ja kirjoitin oikean tilalle, ei puoli yhdeksän vaan viisitoista yli kymmenen. Kirjoitin reittioppaan mistä ja minne kohtiin oikeat osoitteet ja tarkistin vielä päivämäärän paperista. Maanantai 22.4. Mikä maanantai, keskiviikkonahan se oli? Haha ne on tehnyt virheen! Kurkkasin kalenteriini ja valahdin tunnottomaksi.

Maanantai 22.4 oli jostakin kummasta syystä sekoittunut keskiviikko 24.4 kanssa! Valintakoe oli ollut TÄNÄ AAMUNA! Paniikki, epätoivo, vitutus, itkupotkuraivari. Miten voin olla näin tyhmä? Ei olisi pitänyt päästää ekalta luokalta läpi tälläistä joka ei osaa edes kelloa tai päivämääriä! Miten ne päästivät minut ylioppilaaksikin? Eivätkö ne nähneet ettei minusta mihinkään ollut, ainakaan käsittelemään numeroita. 

Ennakkotehtävät makasivat sängyn päädyssä ja annoin kyyneleiden valua niiden päälle. Turhaa kaikki vaivannäkö ja ajan tuhlaus. Miksi edes yritin kun kuitenkin käy aina näin?

Syksyllä en siis ainakaan mene opiskelemaan audiovisuaalista viestintää. Hyvä jos pääsen minnekkään opiskelemaan.

Ei kannata kysyä paljonko kello on jos minuun törmää. 

Kiitos ja anteeksi,
terveisin yks idiootti.

my dear we still have everything

Tästä tulee nyt hyvin nopea postaus, sillä korkeakulujen ennakkotehtävät ja kouluhommat hönkivät pahasti niskaan. Alle kaksi viikkoa aikaa tehdä 16 tehtävää, eikä ne ole ihan mitään pieniä juttuja. Joten jos (ja kun) täällä on vähän hiljaista niin tiedätte minun olevan ahkeroimassa perse ruvella noiden tehtävien kanssa..

Mutta nopeat kuulumiset:) Pääsiäinen menikin vanhempieni kodissa löhöilyyn. Porukat olivat lomalla Nizzassa, joten sain olla ihan yksin ja rauhassa. Mitä nyt J tuli aina yöksi viereen nukkumaan niin ei pelottanut nukkua isossa talossa. Sitten mentiinkin pariksi päiväksi J:n isälle koiravahdiksi ja viihdytettiin tapausta nimeltä Lasse.

Tehtiin J:n kanssa ensimmäistä kertaa yhdessä ruokaa (siis sillein, että molemmat oikeasti teki jotakin!) koska J:n piti harjoitella seuraavan päivän näyttöä varten. Täydet pisteet sieltä kuitenkin tuli ja pari ylimääräistä plussaakin perään:)

 Akatemialle ehdin tulla huomaksi yhdeksi päiväksi oikeastaan vain kääntymään, kun kipeänä oleva Hilla jo soittelikin että millon tulen taas V:n kaupunkiin. Kamat vain uudestaan kasaan ja nokka kohti bussipysäkkiä. 

Tänään siivosin kunnolla koko kämpän, pyyhin pölyt ja tuuletin petivaatteetkin kun alkoi olla jo niin tunkkaista että hyvä kun pystyi hengittämään! Aika menee hirmu nopeasti ja vielä pitäisi ennakkotehtävien maailmaan jaksaa vajota. Nyt kuitenkin ensin vien roskat, haen postin ja palautan pari kirjaa! 

päivä kaksi: ensimmäinen rakkaus (varoitus! sisältää söpöstelyä)

Jaahas, seuraava haaste postaus onkin ensimmäisestä rakkaudestani. Kivasti alkaa aamu tälleen ällömakeasti mutta noh, yritän pysyä asiallisena:D

Vaikka olen lausunut sanat "rakastan sinua" yhdessä aiemmassa suhteessani, täytyy silti sanoa että ensimmäinen rakkauteni on ehdottomasti ollut J. Ennen ne olivat vain sanoja, joita kuvittelin että on pakko käyttää kun seurustelee jonkun toisen ihmisen kanssa, mutta tässä suhteessa olen viimein ymmärtänyt mitä näiden sanojen taakse oikeasti kätkeytyy. 

Tänä kesänä tulee kolme vuotta täyteen siitä, kun ensimmäisen kerran tapasimme ja kun aloimme seurustelemaan. Eli palataanpa siis kolme vuotta taaksepäin...

Olin jostakin syystä hyvin tyytymätön elämääni, mikään ei oikein enää tuntunut missään ja halusin vain poispoispois kaikkialta. Ystäväni yrittivät piristää minua ja pakottivat lähtemään kanssaan eräisiin juhliin. Suostuin vastahakoisesti. Juhlat olivat yhden pojan luona, joka asui entisessä ladossa, josta sittemmin oli muokattu asuintalo. Minulle se oli kuitenkin lato. 

Vieraat olivat kaikki samasta pienestä kylästä, ihmisiä joita en tuntenut, mutta joista tiesin kaiken. Itseäni vuoden tai pari nuorempia teinipellejä, joita oikeastaan inhosin. Ja silti lyöttäidyin heidän seuraansa. Yksi poika vei kuitenkin huomioni, maastohupparinen hauskan näköinen tyyppi, joka veti raakaa viinaa suoraan pullosta.

Illan pimeytyessä päädyin istumaan tämän pojan viereen nuotion ääreen. Me juttelimme ja juttelimme. Välillä kävimme katsomassa kavereitani, ja koska minulla ei ollut kenkiä, poika kantoi minua reppuselässään. Siihen aikaan olin melko hyökkäävä alkoholin alaisena, ja palatessamme nuotiolle yritin suudella poikaa, hän väisti. Hänellä oli tyttöystävä. Nauroin tapahtuneen pois mielestäni ja jatkoimme juttelemista. Halusin tehdä vaikutuksen tähän poikaan.

Yhdessä vaiheessa istuimme keinuissa polttamassa tupakkaa ja juttelimme syvällisiä. "Mitä jos me huomenna herätään tästä ja kaikki onkin ollut vain unta?" hän sanoi ja minä nauroin. Vatsassa kutitti. 

Ystäväni, jonka kanssa olin juhliin tullut oli juonut itsensä siihen kuntoon, ettei pysynyt omin voimin pystyssä. Istuimme vessan lattialla, ystäväni oksensi ja lopulta sammui lattialle. Lähdin hakemaan J:tä yläkerrasta, jotta hän auttaisi minua kantamaan ystäväni jonnekkin nukkumaan. Kun palasimme alakertaan olivat muut jo kantaneet ystäväni juhlien järjestäjän pikkusiskon sänkyyn. Istuin pimeässä huoneessa sängyn laidalla ja kuuntelin humalassa tuhisevan ystäväni hengitystä. J seisoi hieman kauempana. Ja sitten tuli hetki, jolloin koko muu maailma pysähtyi, oli vain minä ja hän, tämä hetki. Pimeässä livuin äänettömästi J:n luokse ja suutelin häntä, hän vastasi suudelmaan hellästi.

Käperryin nukkumaan ystäväni jalkopäähän ja J lähti yläkertaan nukkumaan.

Seuraavana aamuna emme tienneet kuinka lähestyä toisiamme. Kiertelimme ja välttelimme, ilmassa oli vahva jännite. Lopulta tuli aika lähteä. Kotiin oli seitsemän kilometrin kävelymatka. Heti alussa jättäydyin kulkemaan J:n vieressä ja lopulta jäimme muista niin jälkeen että olimme taas aivan kahdestaan. Me kujertelimme ja kiehnäsimme kuin kaksi saukonpoikasta, asetimme syötin ja juoksimme nauraen karkuun toisen tarttuessa siihen. Yritin olla vaikeasti tavoiteltava. Sitten tuli auto, J:n tuttuja, ja hän nousi kyytiin ja lähti. Takalasista näin viimeiseksi huolestuneet kasvot.

Ajattelin kaiken olevan ohi, etten enää ikinä näkisi tuota poikaa. Olin taas mokannut. Miksen ikinä oppinut? Jatkoin matkaa ystävieni kanssa, jotka olimme juuri saaneet kiinni. He pulputtivat ympärilläni ja minä tuijotin kengänkärkiäni. Sitten yhden tytön kännykkä soi. Kuka? Aaa, joo, okei, moi. Hei se J tulee meitä vastaan. Ja niin J tulikin, hymyili niin tajuttoman ihanasti ja hakeutui jälleen viereeni. Ja minä hymyilin myös, pitkästä aikaa.

Illalla J lisäsi minut kaveriksi Facebookissa ja päätimme tavata joku päivä kahdestaan. Hän oli minua kaksi vuotta nuorempi (oikeasti vain vuoden ja yhden kuukauden) ja hänellä oli tyttöystävä, mutta olin päättänyt että hänet minä tahdoin. Hän erosi tyttöystävästään, me näimme joka päivä. Kuukauden kiehnäämisen jälkeen nukuimme ensimmäisen yön yhdessä ystäväni asunnossa. Aamulla heräsin J:n tuijotukseen ja avatessani silmäni hän meni aivan sekaisin, hymyili vaan ja punasteli, sanoi minun näyttävän niin mielettömän ihanalta. Sen yön jälkeen J alkoi kutsua minua rakkaakseen, ja koitti elämäni paras kesä.

Ja yhä olemme yhdessä, monien riitojen ja ongelmien jälkeenkin. Selviytyneenä ihmisten ennakkoluuloista siitä, ettei suhde voi toimia jos tyttö on vanhempi kuin jätkä. Ja yhdessä me aiomme ollakin. Keinuista on tullut joku omituinen sisäpiirivitsimme, ja välillä mietimme yhä että mitä jos heräämmekin niistä keinuista ja kaikki on ollut pelkkää unta. :)

(Sori että meni vähän siirapiksi!)

hiuskriisi!

Äh, pitäisi poikkasta koko netti koneesta kun yrittää tehdä koulutehtäviä.. Nytkin pitäisi kirjoittaa esittely Vilja-Tuulia Huotarisen runokirjasta Iloisen lehmän runot, mutta ei, tämä idiootti päätyi tutkimaan netistä hiuksia.

Selvästikin kevät on tselläni aikaa, jolloin täytyy tapahtua muutosta. Etenkin hiuksissa. Tällä hetkellä olen ihan tyytyväinen malliin, mutta jotain uudistusta täytyisi saada! Olisiko se sitten raitoja, liukuvärjäystä, alhaalta tummemmaksi värjäämistä, kokonaan värjäämistä vai mitä?? Välillä tuntuu että haluaisin pitkät blondit hiukset ja välillä taas aivan lyhyet tummanruskeat. Apua !

Etsiskelinkin netistä erilaisia ideoita, muttei mikään oikein tuntunut kolahtavan..Yhden kuvan sentään hyväksyin. Vaaleat raidat houkuttelevat, mutta pelkään näyttäväni.. noh, sellaiselta mummomammalta. Liukuvärjättyihin hiuksiin olen totaalisen rakastunut mutta lyhyisiin hiuksiin ne eivät oikein sovellu. Argh, pitäisi ajella pää kaljuksi ja hankkia kasa peruukkeja.

Tältä näyttää muuten nykyinen kuontaloni:

Jotain eloa nyt kyllä kaivattaisiin tuohon kypärähattuun : (

You'r such a nerd !

Khih, ensimmäinen päivän asu jonka postaan tänne :) Tänään alkoi päätoimittajan duuni ihan kunnolla, kun valittiin mitkä tekstit pääsevät julkaistaviksi. Siitäpä inspiroituneena tälläinen asukokonaisuus! (sori takki&kenkä röykkiöstä taustalla, ups..)

Mustekaloilla on kolme sydäntä, mulla vaan yks ja sitä ei saa särkeä.

Jeps, nyt olisi aika aloittaa 30 postauksen haaste, niinkuin eilen jo vähän uhkailin. Ensimmäinen haaste oli tehdä esittely itsestään. Ajattelinkin livahtaa hommasta helpolla ja käyttää blogeissa tällä hetkellä pyörivää 11 kysymyksen haastetta. Tässäpä siis 11 asiaa itsestäni:

1. Haaveilen tatuoinnista niskaan.

2. Pienenä minulla oli mielikuvitusystävä jonka nimi oli Miikkali.

3. En pidä siitä jos muut syövät ruokaani. Esim jos joku kaveri tulee kylään ja teemme ruokaa, tarkkailen että saan syödä enemmän, koska olen maksanut ainekset.

4. Olen ensimmäistä kertaa elämässäni suhteessa, joka on kestänyt yli vuoden. Kesällä tuleekin J:n kanssa kolme vuotta täyteen. Vaikka onkin ollut elämäni varmasti myrskyisin suhde ja välillä ei olla itsekään tiedetty missä mennään, niin olen todella onnellinen että olen löytänyt elämääni tuollaisen hönön :,)

5. Jos katson leffaa tai jotain sarjaa telkkarista, missä joku kiipeilee korkealla tai meinaa pudota korkealta, jalkapohjissani alkaa pistellä.

6. Haluaisin tehdä jotakin radikaalia. 

7. Kärsin harvinaislaatuisen voimakkaasta addiktiosta siileihin. Ne on vaan niin söpöjä! Sänkyni jaan vieläkin exältäni aikoinani saaman siilipehmolelun kanssa.

8. Aloin syömään juustoa ja kalkkunaleikettä leivän päällä ollessani lukiossa. Tätä ennen laitoin leivälle pelkästään margariinia ja yhdessä vaiheessa söin leivän pelkälteen.

9. Ottaessani vesilasin kaapista käännän sen vielä ylösalaisin ja ravistan ennenkuin laitan siihen juotavaa. Ikäänkuin kaataisin pohjalla olevat jämät pois, vaikkei siellä mitään ole.

10. Kulmakarvani ovat tällä hetkellä huomattavasti eriparia ja yritänkin piilotella niitä otsatukan alla ja tekemällä rajaukset kulmien karvaosan ulkopuolelle.

11. En polta, mutta pidän kaapissani varalta tupakkaa ja poltan jos jokin asia ärsyttää oikein pahasti.