Huh, kyllä, tiedän etten tännekään ole vähään aikaan kirjoitellut, aika vain yksinkertaisin loppuu kesken. (eikös olekin kivaa kun aloitan jokaisen postauksen hirveillä selityksillä siitä miksen ole kirjoittanut useammin? Noh anyway..)
Tuntuu että aika vain syöksähtelee lävitseni ja horjuttaa näkökenttää. Ihan kuin ajaisi autoa: tuntee että nyt mennään kovaa vauhtia eteenpäin, mutta ei itse pysty hallitsemaan nopeutta tai liikettä. Siltä minusta on jo tuntunut pitkän aikaa. Voi olla että kaikki johtuu mielettömästä stressimäärästä, jonka uumenissa olen taistellut koko kevään ajan. Pääsykokeet, ennakkotehtävät, koulujutut, autokoulu. Muutto. Yhäkin kieltäydyn tajuamasta että viikon päästä pitäisi muuttaa, enkä vieläkään tiedä minne. Kotiin? J:lle? Hillan nurkkiin? Ahdistun pelkästä ajatuksesta. Viimeisen kahden kuukauden aikana minusta onkin tullut oikea ekspertti muuton pakoilussa.
Ahdistus on vyörynyt ylleni kuin syvä upottava läjä limaa. Tukahduttanut ja lamaannuttanut. Olen seissyt bussipysäkillä liikahtamatta ainakin kymmenen minuuttia kunnes yhtäkkiä olen havahtunut ja muistanut olevani olemassa. Olen herännyt keskellä yötä pelkoon siitä että kuristun, vaikkei mikään ole kietoutunut ympärilleni. Ja olen maannut huoneeni lattialla, antanut kyyneleiden tulla tietämättä miksi edes itken ja katsonut kuinka pisarat valahtavat nenänvierustaani pitkin ja imeytyvät mattoon.
Niin paljon on tapahtunut viime postauksen ja tämän välillä etten millään jaksaisi niitä alkaa luettelemaan. Lyhyesti kuitenkin: onnistuin kuin onnistuinkin pääsemään audiovisuaalisen viestinnän pääsykokeisiin! Tässä oli kyllä niin onnetar mukana, sillä pääsykokeiden olisi pitänyt olla silloin maanantaina, mutta koulu itse oli sekoillut ja pääsykokeet oli siirrettu keskiviikkoon:) Molemmat haastattelu ja itse koe menivät hyvin, joten ensi syksynä tästä tytöstä saattaakin tulla amis!
Sain väliaikaisesti töitä äitini apulaisena päväkodin keittiöstä ja autokoulu on siinä vaiheessa että inssi olisi varattuna 28. päivä. Mitä silloin tapahtuu, sitä odotamme jännityksellä:)
Ensi viikon torstaina on kurssini loppuhuipennuksen aika, nimittäin kirjanjulkaisutilaisuus! Pitkän matkan jälkeen jäljellä on enää julkkaritilaisuuden suunnittelu ja toteutus, sitten onkin aika huokaista helpotuksesta:)
Hassua miten nopeasti vuosi on mennyt.. Tulee taatusti ikävä kaikkia kämppiksiä ja muita joihin akatemialla tutustuin. Onneksi on vielä yksi viikko aikaa nauttia kaikesta siitä elämästä, ja tyhjentää jääkaappi!
Pst. Kuvia lisäilen kunhan pääsen omalle koneelleni, niitäkin kun on taas tullut napsittua viimeaikoina vaikka kuinka!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti