Asunnotonta huumaa

Kaksi viikkoa koulun alkamiseen, eikä asuntoa ole vieläkään löytynyt. Asuntoesittelyissä on kyllä juostu, pyntättynä ja irtohymy kasvoille liimattuna. Kyselty naapurien mukavuudesta ja jätteiden lajittelusta. Kätelty omistajia, vuokralaisia ja vuokranantajia. Kiitelty, ihmetelty, kurkittu kaappeihin ja täytetty jos jonkinlaisia lappusia joissa kysellään kaikkea henkilökohtaista.

Pahinta on seuravan päivän tiedottomuus, kun katse hakeutuu joka hetki puhelimen suuntaan toivoen, että se pirahtaisi soimaan. Vatsassa vääntelehtii jokin epämääräinen tunne, puoliksi sekoitus varmuutta siitä, että juuri minut valitaan ja puoliksi varmuutta siitä ettei se hemmetin puhelin aio päästää ääntäkään koko päivänä. Sitten kun joku pahaa-aavistamaton lehtimyyjä sattuu sellaisena hetkenä soittamaan! Talon toisesta päästä spurtataan kuin gepardi saaliin kimppuun, silotellaan hiukset oikeille urilleen (ihan kuin kyseessä olisi näköpuhelu) ja hymyillen vastataan koko nimellä tavallisen haloo-mörähdyksen sijaan. Mutta kun linjan toisesta päästä möliseekin joku Pekka Kuopiosta päivää, niin siinä kyllä lentää puhelin päin seinää.

Eihän siinä mitään, aina ei voi olla paras kaikessa ja tulla valituksi jokaiseen paikkaan, mutta kun asiaan ei pysty itse vaikuttamaan. Kyseessä ei ole työpaikan haku, jossa voisi nousta edukseen kokemuksensa ansiosta, tai koe johon voisi yrittää lukea paremmin jos ensimmäisellä kerralla ei pääse läpi. Vaikka kuinka yrittäisi olla ihana vuokralaisehdokas, jäädä mieleen ja näyttää nätiltä, niin yhtäkkiä ovesta vyöryy kasa samalla lailla vaatteensa silittäneitä ja huulensa rajanneita neitokaisia silmät räpsyen ja suu hymyssä. Kaikkihan ne varmaan näyttävät ihan samalta sellaisen keski-ikäisen partasuti ukon mielestä. Pakostahan siinä sellainen poroporvari sokaistuu nuorten neitojen hiuslakkojen ja hajuvesien sekoittuessa psykedeelisiksi pilvimassoiksi 16 neliön komerossa, jota mainostetaan asunnoksi ja jota kaikki vakuuttavat rakastavansa.

Pitäisi varmaan olla jätkä, että erottuisi joukosta. Mutta toisaalta voi olla, että tyttöjä pidetään "parempina" vuokralaisehdokkaina, koska he ovat siistimpiä. Niin varmaan, just joo.

Kun päivän kohokohta on viimeisen kuukauden ajan ollut kello 11 ilmestyvien uusien vuokrailmoitusten katsastaminen, ei oikein mikään tunnu enää järjelliseltä. Silti sitä nousee joka aamu robottina samaan aikaan ylös, laahustaa koneelle ja avaa tietyt sivut joita pitkin päivää käy päivittämässä. Googleen naputellaan hakusanoiksi samat "vuokra-asunto helsingistä", "solu asunto helsingistä", "solu asunto pääkaupunkiseudulta" ja lopuksi vain hakataan näppäimistöstä wordiin yhä uudelleen ja uudelleen samaa lausetta: Antakaa mulle jo se helvetin asunto!

Loppuun kivasti vähän juhannuksen kukkaloistoa(:

Olipa kerran päivä jona vitutti.

Tänään päivä alkoi kivasti. Heräilin yhdeksän aikoihin verhojen raosta pilkistäviin auringonsäteisiin ja venyttelin uniset jäsenet pikkuhiljaa hereille. Olin saanut nukuttua sikeästi ja ainakin omalla mittapuullani pitkään. Tunsin itseni kevyeksi ja onnelliseksi. Naurahdin aamuöiselle puoliunessa vihlaisseelle pelolle siitä, että olisi keskiviikko. Ei, tänään on vasta maanantai toppuuttelin itseäni parriin kertaan, vielä kaksi päivää ja sitten on ne valintakokeet joita niin kovasti stressaat.

Nousin, pukeuduin, siivosin, hoidin koulujuttuja ja viimeistelin vielä ennakkotehtäviä jotka piti palauttaa keskiviikkona. Varasin kampaajan perjantaille ja autokoulun harjoitusteoriakokeen torstaille. Hengittelin syvään sisään ja ulos estääkseni itseäni stressaamasta. Tein aamiaista ja pyörin turhaan netissä kaikilla mahdollisilla turhilla sivuilla.

Päätin katsoa keskiviikkoa varten reittioppaasta miten pääsen Arabianrantaan. Yliviivasin väärän ajan kalenteristani ja kirjoitin oikean tilalle, ei puoli yhdeksän vaan viisitoista yli kymmenen. Kirjoitin reittioppaan mistä ja minne kohtiin oikeat osoitteet ja tarkistin vielä päivämäärän paperista. Maanantai 22.4. Mikä maanantai, keskiviikkonahan se oli? Haha ne on tehnyt virheen! Kurkkasin kalenteriini ja valahdin tunnottomaksi.

Maanantai 22.4 oli jostakin kummasta syystä sekoittunut keskiviikko 24.4 kanssa! Valintakoe oli ollut TÄNÄ AAMUNA! Paniikki, epätoivo, vitutus, itkupotkuraivari. Miten voin olla näin tyhmä? Ei olisi pitänyt päästää ekalta luokalta läpi tälläistä joka ei osaa edes kelloa tai päivämääriä! Miten ne päästivät minut ylioppilaaksikin? Eivätkö ne nähneet ettei minusta mihinkään ollut, ainakaan käsittelemään numeroita. 

Ennakkotehtävät makasivat sängyn päädyssä ja annoin kyyneleiden valua niiden päälle. Turhaa kaikki vaivannäkö ja ajan tuhlaus. Miksi edes yritin kun kuitenkin käy aina näin?

Syksyllä en siis ainakaan mene opiskelemaan audiovisuaalista viestintää. Hyvä jos pääsen minnekkään opiskelemaan.

Ei kannata kysyä paljonko kello on jos minuun törmää. 

Kiitos ja anteeksi,
terveisin yks idiootti.

Sä oot mun onnetar kun osallistun ongintaan.

Viikonloppu on jälleen mystisesti pyörähtänyt umpeen, vaikkakin huominen on vielä pyhitetty laiskotteluun kun koulua ei ole. Taaskaan. Tällä hetkellä oleskelen vanhemmillani, oikeastaan koko viikonloppu on mennyt täällä vaikka välissä olin pari yötä akatemialla ja kaverilla. Väsyttää ihan armottomasti, mutta tuli vain sellainen fiilis että pakko päästä kirjoittamaan.

Sain muuten viimein tehtyä yhteishaun. Vaihtoehtoina on nyt siis joko lähteä Turkuun ammattikorkeaan opiskelemaan mainonnan suunnittelua tai journalismia TAI Helsinkiin digimediaa. Plan B on mennä amikseen opiskelemaan media assistentiksi. Nyt täytyy suoriutua kaikista päätä seinään hakkaamaan houkuttelevista ennakkotehtävistä ja ehkä päätyä jopa valintakokeeseen. Sitten voidaan alkaa miettiä että mistä sitä itsensä löytääkään ensi syksynä. Olisi kiva tietää edes missä olen kahden kuukauden päästä kun koulu loppuu ja pitää muuttaa. Haha, ei naurata.

Antologian tekeminen pyörähti kunnolla käyntiin kun tekstiehdokkaat piti lähettää meille päätoimittajille. Tiistaina on tapaaminen, missä sitten valitsemme mitkä tekstit pääsevät julkaistaviksi, oon ihan älyttömän innoissani! Pääsin jo käyttämään hurjaa "päätoimittajan valtaani" kun piti kovistella tekstejä myöhästelijöiltä:D

Tällä viikolla Ruskinin collegesta tuli pari vaihto-oppilasta käymään koulullamme ja ilmottauduinkin sitten heille oppaaksi Porvoon reissua varten. Tietämykseni kaupungista ei ole mitenkään huippua, mutta järkeilin pienen kotimaanmatkan olevan järkevämpää tekemistä kuin tunnilla istuminen. Varsinkin kun koulu maksoi ruoat ja matkat! Vaihtarit oli tosi kivoja, vaikka olikin vähän vanhempia mammaihmisiä, ja matka onnistui hyvin. Tässä vähän kuvasia:

Englantilaiselta opettajalta sain kiitokseksi mukaan tulemisestani tälläisen söpön pikku ankan. Kiitosta tuli myös sujuvasta englannin osaamisesta ja iloisuudestani. Kaikki myös ihastelivat kynsiäni ja hiuksiani. Ihmetystä tosin tuotti se, miten pystyin kirjoittamaan näin pitkillä kynsillä. Lisäksi opettaja ilmoitti minun muistuttavan ihan tonttua (?) joka tosin oli kai tarkoitettu kohteliaisuudeksi:D

Perjantaina kävimme hakemassa J:n kanssa tuhoon tuomitun murheenkryyni mokkulani huollosta. Tosin, ei sitä mitään ollut huollettu. Mokkula oli tehnyt yhtä kivan pienen reissun, kuten itsekin olin tehnyt Porvooseen, huoltoon ja takaisin. Kuviakin saimme tältä reissulta nähdä. Mutta mitään ei oltu korjattu. Mokkulastani siis lähti usb-liitoskohta kokonaan irti ja sujahti mokkulan sisälle. Mutta, kuulemma tälläinen rikkoutuminen ei mene takuuseen. Niinpä päädyin pulittamaan 22 euroa ensin rikkoutuneen mokkulan huollosta (mistä huollosta???) ja sitten vielä 20 euroa uudesta mokkulasta! Siinä vaiheessa kyrsi kyllä helvetin pahasti. Varsinkin kun sopimusta on jäljellä pahaiset viisi kuukautta.. Kiitos vaan todella paljon DNA kahden vuoden takuulla varustetusta mokkulasta! 

Tulipahan opittua etten heiltä ainakaan nettiyhteyttä enää hanki. J:n kanssa vielä selattiin sopimusta läpi (vitutuksen multihuipennukseksi) ja huomattiin, että oikeastaan mistä tahansa syystä mokkula rikkoutuukin, niin takuu ei sitä korvaa. Ensin asiakas houkutellaan ostamaan kallis laite muka hyvällä sopimuksella ja sitten kun vika ilmenee niin ei korvatakaan mitään vaan asiakas joutuu maksamaan vielä lisää. Onko se meidän syymme jos laite on alunperinkin ollut viallinen, niin että lopulta liimaukset pettää ja osat lähtee irti? Ihan normaalisti ollaan laitetta käytetty niin kyllä minun mielestä kuuluisi heidän korvata viallinen laite. Ärrinmurrin.

Bongasin muuten tuossa teidän muiden blogeja selaillessani yhden haasteen, johon ajattelin itseni ujuttaa. Kyseessä on siis 30 valmiiksi annetusta postausaiheesta kirjoittaminen. En lupaa mitään suuria, mutta ainakin yritän jokaisen toteuttaa. Toivotaan että jotakuta oikeasti kiinnostaisi :)

Nähdään ensi viikolla!

Pst. Olisi tosi kiva kuulla mitä mieltä olette tästä blogista?:) Parannusehdotuksetkin ovat enemmän kuin tervetulleita!

ostoshuumaa

Huh huh että voikin olla shoppailu rankkaa.. Tänään tuli siis käytyä taas vähän haahuilemassa Sellossa ja etsiskeltyä joululahjoja. Aikaisin on hyvä aloittaa, ja nyt onkin melkein kaikki lahjat kasassa, halleluja! Vielä pitäisi löytää isukille jokin lahja. Yleensä mielestäni isälleni on ollut juuri kaikista helpointa ostaa lahja, esimerkiksi kirja, elokuva, villapaita, lökärit, kaulahuivi, jumppavälineitä, veneilytarvikkeita, mitä vaan! Viimeksi ostin isälleni lahjaksi jopa siilipehmolelun :D Kyseessä oli "kosto" vanhemmilleni, jotka ovat huomanneet orastavan siiliaddiktioni ja tästä syystä lähettävät sähköpostiini netistä löytämiään söpöjä siilien kuvia. Lisäksi he ostelevat minulle lahjaksi erilaisia siilipehmoleluja. Tarkoitukseni ei nyt ole valittaa, ei suinkaan! Mietin vain mitä kämppikseni mahtaa ajatella kohta 20-vuotiaasta tytöstä jonka huone on täynnä siilipehmoleluja:D Niinpä siis ostin isälleni isä-siilin, jolle jopa askartelin kapteenin hatun päähän. Hulluja koko perhe:)

Viimeaikoina tuntuu kuitenkin että kokoajan pitää ostaa isälleni lahjoja. On syntymäpäivää, nimipäivää, isänpäivää ja nyt, joulu! Lievästi sanottuna alkaa ideat loppumaan, ja oletan kuitenkin olevani melko mielikuvituksekas ihminen. Ja kyllä, perheessäni juhlitaan myös nimipäiviä kuten mitä tahansa merkkipäivää: sankari saa aamiaisen vuoteeseen ja kasan lahjoja. Suurin osa ystävistäni ihmettelee tätä tapaa, useimpien kotona ei nimipäiviä välttämättä edes muisteta. Mutta meidän perheessä niidenkin juhliminen on tapa, ja aion jatkaa tätä tapaa sitten kun on aika perustaa oma perhe.

Vaikka tarkoitus oli etsiä joululahjoja niin tuli siinä sivussa osteltua jtn itsellekin. Olen nyt pitkään yrittänyt etsiä mustaa nahkatakkia, ja vielä on haku päällä. Tuntuu että vähän aikaa sitten kaikkialla oli juuri sellaisia nahkatakkeja jonka nyt haluisin, ja tietenkään niitä ei ole enää missään. Toinen ostoslistalla kummitteleva mutta mistään löytymätön asia on vihreät housut. Siis sellaiset oliivinvihreät, joita jälleen mielestäni oli kaikkialla juuri äsken mutta nyt kun haluisin sellaiset ei niitä tunnu löytyvän mistään. Toivottavasti joululomalla onnistaisi Nizzassa, siellä kun on kaikkia ihania kauppoja joita ei Suomesta löydy:)

Lisäksi himottaisi tuo H&M:n karvareuhkalaukku. Ja parisataa muuta turhaa asiaa. Tänään meni rahaa kuitenkin sen verran liikaa että taitaa tälle tytölle tulle ostokielto Thaimaanmatkaan asti.. Nizza tietenkin ollen poikkeus!;)

Olen saanut nyt jo kauhean pakkauskuumeen. Tekisi mieli vaan hypistellä kaikkia kesävaatteita ja miettiä mitä ottaa mukaan Thaimaahan:) Kävin vanhempieni ja mummoni kanssa pari viikkoa sitten Stockan outletissa ja ostin sieltä kolme mekkoa, joiden yhteishinta oli alunperin joku 150, mutta koska kyse oli outletista ja meneillään oli vielä joku alennuskampanja niin mekkojen hinnaksi tuli pahaiset 25 euroa! Ei paha;) Sieltä tarttui mukaan esimerkiksi ihana turkoosi maksimekko, ihan vain Thaimaan matkaa ajatellen:D tekisi mieli pukea se päälle ja liihotella käytävässä aurinkolasit päässä<3


Tänään päässä soi Emeli Sandeen Read all about it ja ärsyttää ihmiset jotka kysyvät "ai sä olet vielä näin hyvissä väleissä sen kanssa?" törmätessään sinuun juuri kun olet ostamassa joululahjaa poikaystävälle josta muut luulevat sinun eronneen jo aikoja sitten. Onneksi on olemassa suklaata, paljon suklaata!

Psst.. Miksi kaupoissa soi nyt jo joululauluja jotka on kaiken huipuksi naamioitu niin, etteivät ne aluksi edes kuulosta perinteisiltä joululauluilta? Yhtäkkiä havahtuu siihen kun päässä soi Jinglebells ja ajattelee vaan että jumalauta.