Vaikka olen lausunut sanat "rakastan sinua" yhdessä aiemmassa suhteessani, täytyy silti sanoa että ensimmäinen rakkauteni on ehdottomasti ollut J. Ennen ne olivat vain sanoja, joita kuvittelin että on pakko käyttää kun seurustelee jonkun toisen ihmisen kanssa, mutta tässä suhteessa olen viimein ymmärtänyt mitä näiden sanojen taakse oikeasti kätkeytyy.
Tänä kesänä tulee kolme vuotta täyteen siitä, kun ensimmäisen kerran tapasimme ja kun aloimme seurustelemaan. Eli palataanpa siis kolme vuotta taaksepäin...
Olin jostakin syystä hyvin tyytymätön elämääni, mikään ei oikein enää tuntunut missään ja halusin vain poispoispois kaikkialta. Ystäväni yrittivät piristää minua ja pakottivat lähtemään kanssaan eräisiin juhliin. Suostuin vastahakoisesti. Juhlat olivat yhden pojan luona, joka asui entisessä ladossa, josta sittemmin oli muokattu asuintalo. Minulle se oli kuitenkin lato.
Vieraat olivat kaikki samasta pienestä kylästä, ihmisiä joita en tuntenut, mutta joista tiesin kaiken. Itseäni vuoden tai pari nuorempia teinipellejä, joita oikeastaan inhosin. Ja silti lyöttäidyin heidän seuraansa. Yksi poika vei kuitenkin huomioni, maastohupparinen hauskan näköinen tyyppi, joka veti raakaa viinaa suoraan pullosta.
Illan pimeytyessä päädyin istumaan tämän pojan viereen nuotion ääreen. Me juttelimme ja juttelimme. Välillä kävimme katsomassa kavereitani, ja koska minulla ei ollut kenkiä, poika kantoi minua reppuselässään. Siihen aikaan olin melko hyökkäävä alkoholin alaisena, ja palatessamme nuotiolle yritin suudella poikaa, hän väisti. Hänellä oli tyttöystävä. Nauroin tapahtuneen pois mielestäni ja jatkoimme juttelemista. Halusin tehdä vaikutuksen tähän poikaan.
Yhdessä vaiheessa istuimme keinuissa polttamassa tupakkaa ja juttelimme syvällisiä. "Mitä jos me huomenna herätään tästä ja kaikki onkin ollut vain unta?" hän sanoi ja minä nauroin. Vatsassa kutitti.
Ystäväni, jonka kanssa olin juhliin tullut oli juonut itsensä siihen kuntoon, ettei pysynyt omin voimin pystyssä. Istuimme vessan lattialla, ystäväni oksensi ja lopulta sammui lattialle. Lähdin hakemaan J:tä yläkerrasta, jotta hän auttaisi minua kantamaan ystäväni jonnekkin nukkumaan. Kun palasimme alakertaan olivat muut jo kantaneet ystäväni juhlien järjestäjän pikkusiskon sänkyyn. Istuin pimeässä huoneessa sängyn laidalla ja kuuntelin humalassa tuhisevan ystäväni hengitystä. J seisoi hieman kauempana. Ja sitten tuli hetki, jolloin koko muu maailma pysähtyi, oli vain minä ja hän, tämä hetki. Pimeässä livuin äänettömästi J:n luokse ja suutelin häntä, hän vastasi suudelmaan hellästi.
Käperryin nukkumaan ystäväni jalkopäähän ja J lähti yläkertaan nukkumaan.
Seuraavana aamuna emme tienneet kuinka lähestyä toisiamme. Kiertelimme ja välttelimme, ilmassa oli vahva jännite. Lopulta tuli aika lähteä. Kotiin oli seitsemän kilometrin kävelymatka. Heti alussa jättäydyin kulkemaan J:n vieressä ja lopulta jäimme muista niin jälkeen että olimme taas aivan kahdestaan. Me kujertelimme ja kiehnäsimme kuin kaksi saukonpoikasta, asetimme syötin ja juoksimme nauraen karkuun toisen tarttuessa siihen. Yritin olla vaikeasti tavoiteltava. Sitten tuli auto, J:n tuttuja, ja hän nousi kyytiin ja lähti. Takalasista näin viimeiseksi huolestuneet kasvot.
Ajattelin kaiken olevan ohi, etten enää ikinä näkisi tuota poikaa. Olin taas mokannut. Miksen ikinä oppinut? Jatkoin matkaa ystävieni kanssa, jotka olimme juuri saaneet kiinni. He pulputtivat ympärilläni ja minä tuijotin kengänkärkiäni. Sitten yhden tytön kännykkä soi. Kuka? Aaa, joo, okei, moi. Hei se J tulee meitä vastaan. Ja niin J tulikin, hymyili niin tajuttoman ihanasti ja hakeutui jälleen viereeni. Ja minä hymyilin myös, pitkästä aikaa.
Illalla J lisäsi minut kaveriksi Facebookissa ja päätimme tavata joku päivä kahdestaan. Hän oli minua kaksi vuotta nuorempi (oikeasti vain vuoden ja yhden kuukauden) ja hänellä oli tyttöystävä, mutta olin päättänyt että hänet minä tahdoin. Hän erosi tyttöystävästään, me näimme joka päivä. Kuukauden kiehnäämisen jälkeen nukuimme ensimmäisen yön yhdessä ystäväni asunnossa. Aamulla heräsin J:n tuijotukseen ja avatessani silmäni hän meni aivan sekaisin, hymyili vaan ja punasteli, sanoi minun näyttävän niin mielettömän ihanalta. Sen yön jälkeen J alkoi kutsua minua rakkaakseen, ja koitti elämäni paras kesä.
Ja yhä olemme yhdessä, monien riitojen ja ongelmien jälkeenkin. Selviytyneenä ihmisten ennakkoluuloista siitä, ettei suhde voi toimia jos tyttö on vanhempi kuin jätkä. Ja yhdessä me aiomme ollakin. Keinuista on tullut joku omituinen sisäpiirivitsimme, ja välillä mietimme yhä että mitä jos heräämmekin niistä keinuista ja kaikki on ollut pelkkää unta. :)
(Sori että meni vähän siirapiksi!)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti