Koska maailma on siellä missä sinäkin olet

Oi voi, kai se vaan täytyy myöntää että syksy on viimein saapunut. Vaikka kuinka yrittäisi taistella vastaan on vain suostuttava kantamaan mukanaan ylimääräistä pitkähihaista puseroa ja enentyvissä määrissä kenties myös sateenvarjoa. Hurjana rebelinä en kuitenkaan vielä suostu luopumaan aurinkolasien mukana raahaamisesta, enkä tieten tahtoenkaan suostu pitämään oikeaa takkia! Aamulla bussissa oli tyttö jolla oli toppatakki, kaulaliina ja LAPASET! Teki mieli mennä nykäisemään hihasta täydessä bussissa ja pitää hyvin tiivistetty luento siitä, miten syyskuun alkaminen ei automaattisesti tarkoita sitä että pitää varautua kuin johonkin himputin jääkauteen. Mahtoi olla kivat oltavat iltapäivästä kun aurinko alkoi porottaa, hihhih.

Uudessa koulussa menee mahtavasti, on ihanaa huomata, että vaikken vielä keväällä tiennyt mihin oikeasti haluisin päästä opiskelemaan, olen sattumalta onnistunut valitsemaan alan joka on ensinnäkin todella hauska, mutta jota myöskin povataan tulevaisuuden alaksi. Vaviskaa yliopistojen lukutoukat! Tällä viikolla pitäisi saada kuvattua prosessivideon ensimmäinen versio veljestäni, joka tanssii nykytanssia ja kertoo miten koreografia syntyy. Lisäksi pitäisi kirjoittaa loppuun käsikirjoitus, jonka pohjana toimii toisessa blogissani julkaisemani kirjoitus "Elämäni noloin kokemus". Jos pieni tirkistelijä sinussa heräsi ja haluat tietää kuinka nolo ihminen täällä ruudun takana kirjoitteleekaan, niin tsekkaa tämä ! Kouluhommat eivät edes tunnu kouluhommilta koska niitä haluaa päästä tekemään :)

Näin ensimmäisen vuoden alussa opiskelu koostuu lähinnä erilaisista peruskursseista (valokuvaus, äänitys, valotus...) joiden päämääränä on, että jokainen osaa käyttää tarvittavia härveleitä oikealla tavalla. Erityisesti valokuvauksen peruskurssi on ollut jännittävä, sillä vaikka kuvia on tullut napsittua milloin missäkin, en ole oikeastaan koskaan perehtynyt suljinaikoihin, aukkoihin tai ISO-tarkkuuksiin syväterävyydestä puhumattakaan! No, let's cut the story short, vihjasin vanhemmilleni, että järkkäri olisi paras synttärilahja minulle. Ja koska synttäreihin on vielä ilkikuriset neljä kuukautta, onnistuin vakuuttamaan heidät siitä, että hyötyisin järkkäristä eniten juuri tällä hetkellä koska voisin siten harjoitella sen käyttöä myös kotona. Tänään sitten isäni soitti ja kyseli kuuluuko viikonloppusuunnitelmiini käväistä kotipuolessa, koska siellä odottaa kuulemma pikku paketti !! Hiii en malta odottaa :))

Vaikka illat pimenevät tihenevään tahtiin ja puiden lehdet tipahtelevat pikkuhiljaa kenenkään huomaamatta pois, löytyy näistäkin päivistä ilon aiheita. Pari päivää sitten iski makeanhimo ja huomasin, että kun asuu omassa asunnossa ja tekee lettuja, ei tarvitse jakaa niitä kenenkään kanssa! Saa syödä kaikki ihan itse! (Terveys/liikuntaintoilijoille huomio, kyseessä oli vain puolikas taikina!)

Kiitos ja kuittaus, tämä tyttö siirtyy iltapesulle ja odottelemaan että J ilmaantuisi yökyläilemään :) (Ja ehkä huutamaan tuuletuskanavaan että viereisen asunnon bilemursut tukkisivat toosansa jolleivat halua kostoa huomenna kuudelta aamulla!)