Vilken överraskning !

Kun paras ystävä on sielultaan maailmanmatkaaja, joutuu totuttelemaan hyvästeiden jättämiseen. Usein. Aluksi koko maailma tuntuu olevan poissa paikoiltaan, kun juuri se yksi ihminen ei enää olekaan yhden puhelinsoiton päässä tapaamisesta. Tulee ikävä ja itku ja suuttumus, kun tuntee olevansa jätetty yksin. Mutta siellä pohjalla poreilee silti (vaihtelevissa määrissä) ylpeys siitä, että juuri minä saan olla tuon ihmisen ystävä. Että tuo ihminen on niin rohkea ja peloton, että voi heittäytyä uusiin seikkailuihin, lähteä vieraisiin kulttuureihin ja olla vapaa kaikesta niistä velvoitteista jotka liimaavat meidät tekemään yhtä asiaa koko elämämme.

Minun ystäväni on seikkailija, uhkarohkea nainen. Villi ja vapaa sielu. Metsänmörriäinen. Puihin kiipeilevä, kuvissa irvistelevä, mahdoton rasavilli ja niin mielettömän tärkeä.

Ystäväni lähtee ensi viikolla Ruotsiin opiskelemaan psykologiaa, joten päätin järjestää hänelle yllätysläksiäiset viikonloppuna. Juoksin kaksi päivää kaupoissa etsimässä oikeanlaisia kertakäyttölautasia, alkoholitonta kuohuviiniä ja juhlahattuja. JUHLAHATTUJA! Koko Helsingin keskustan alueella olevista naamiais-, askartelu-, kirja- tai muistakaan kaupoista ei löytynyt kuin neljä erilaista juhlahattupakkausta (!). Vaihtoehtojen ollessa niinkin hehkeät kuin: hevoset, Happy Birthday, Nalle Puh tai Hello Kitty, päätin lopulta luovuttaa ja tyytyä ostamaan päivän tähdelle hupilasit. 

Toinen ongelma oli löytää liike, joka täyttäisi tavallisia ilmapalloja heliumilla. Tiimarihan myy helium-täytteisiä foliopalloja, mutta tavallisten ilmapallojen täyttö ei kuulemma onnistunut. Pitkän ja uuvuttavan kaupoissa ravaamisen jälkeen päädyin Askarelliin, jossa lopulta onnisti! Hintaa kolmelle pallolle tuli kuitenkin melkein kymmenen euroa, joten ihan ilmaista lysti ei ollut. Mutta jos joku toinen etsii Helsingin keskustan alueelta liikettä, joka täyttää tavallisia ilmapalloja heliumilla (säästä vaivaasi) ja mene suoraan Askarelliin!

Itse juhlat onnistuivat paremmin kuin odotin. Vaikka todella moni perui tulemisensa (jotkut jopa viime minuuteilla, mur) oli sää aurinkoinen ja tunnelma rento. Pelkäsin kokoajan jonkun möläyttävän ystävälleni läksiäisista ja pilaavan yllätyksen, mutta näin ei onneksi käynyt! Hakiessani kaverini Kampin Ärrän edestä ja johdattaessani häntä mukamas "hienoon ravintolaan, josta olin varannut jopa pöydänkin", ei hän osannut aavistaakkaan mikä häntä odotti. Puistoon päästyämme (muka oikaisu mielessä) hän liikuttui melkein kyyneliin nähdessään ilmapallot ja toisen kaverimme heiluttamassa kylttiä jossa luki YLLÄTYS.

Läksiäislahjaksi annoin ystävälleni paketin, jonka hän saa avata vasta Ruotsissa. Mystinen H&M:n muovipussiin upeasti paketoitu paketti sisälsi ensiapupakkauksen koti-ikävään. Mitä sitten tälläinen ensiapupakkaus sisältää? No tietenkin...

Rakkautta- kun tunnet olevasi yksin (Fazerin sinistä), Voimaa- kun tunnet ette jaksaisi (salmiakkia), Halauksia-kun maailma runnoo (muumitikkari) ja Iloa- kun tarvitset piristystä (Pörtsi pastilleja). Lisäksi paketista löytyy Invisibility Mustaches, joiden ansiosta pystyy katoamaan kun ei jaksa ympärilla olevia ihmisiä ja YNBF (YourNewBestFriend) pieni tonttupatsas jolle purkaa murheet.

Koko komeuden kruunasi kortti, joka sisälsi useita sivuja sarjakuvia, muumilausahduksia, mustikkapiirakan ohjeen, ruotsalaisia iskurepliikkejä sekä hieman vakavampaa stooria.

Nyt on siis yhden kerran lisää sanottu meidän maailmanmatkaajalle heihei ja nähdään taas pian <3

Let me see your diamonds

Jei, onnistuin kuin onnistuinkin saamaan kämpän! Avaudun ensi kerralla vähän lisää tästä ja lisäilen fiilistelykuvia, mutta nyt oli pakko päästä lisäämään yhdet kynnet jotka tein vähän aikaa sitten.

Päätin viimeinkin kokeilla entiseltä kämppikseltä saamiani kynsilakkatarroja, ihan kivannäköiset niistä tuli, mutta kyllä se aika säätämistä oli. Oma kynsi ei todellakaan ollut lähimaillakaan samanmuotoinen kuin tarra ja siitä jäi repsottamaan ärsyttäviä kaistaleita, vaikka viilasin ylimääräiset kärjestä pois. Tarraa oli kuitenkin vain kahdessa kynnessä, joten se ei pahemmin häirinnyt.

Itse tykkäsin tosi paljon näistä kynsistä(: Oli kiva kerranki nähdä kunnolla vaivaa valitettavan usein tapahtuvan yhdellä lakalla lakkaamisen sijaan. Timantitkin menivät yllättävän helposti paikoilleen, vaikka ne yksitellen jouduin laittamaan. Ja lakka ja timantit kestivät kynsissä mukavat kaksi viikkoa oikein hyvinä!

Asunnotonta huumaa

Kaksi viikkoa koulun alkamiseen, eikä asuntoa ole vieläkään löytynyt. Asuntoesittelyissä on kyllä juostu, pyntättynä ja irtohymy kasvoille liimattuna. Kyselty naapurien mukavuudesta ja jätteiden lajittelusta. Kätelty omistajia, vuokralaisia ja vuokranantajia. Kiitelty, ihmetelty, kurkittu kaappeihin ja täytetty jos jonkinlaisia lappusia joissa kysellään kaikkea henkilökohtaista.

Pahinta on seuravan päivän tiedottomuus, kun katse hakeutuu joka hetki puhelimen suuntaan toivoen, että se pirahtaisi soimaan. Vatsassa vääntelehtii jokin epämääräinen tunne, puoliksi sekoitus varmuutta siitä, että juuri minut valitaan ja puoliksi varmuutta siitä ettei se hemmetin puhelin aio päästää ääntäkään koko päivänä. Sitten kun joku pahaa-aavistamaton lehtimyyjä sattuu sellaisena hetkenä soittamaan! Talon toisesta päästä spurtataan kuin gepardi saaliin kimppuun, silotellaan hiukset oikeille urilleen (ihan kuin kyseessä olisi näköpuhelu) ja hymyillen vastataan koko nimellä tavallisen haloo-mörähdyksen sijaan. Mutta kun linjan toisesta päästä möliseekin joku Pekka Kuopiosta päivää, niin siinä kyllä lentää puhelin päin seinää.

Eihän siinä mitään, aina ei voi olla paras kaikessa ja tulla valituksi jokaiseen paikkaan, mutta kun asiaan ei pysty itse vaikuttamaan. Kyseessä ei ole työpaikan haku, jossa voisi nousta edukseen kokemuksensa ansiosta, tai koe johon voisi yrittää lukea paremmin jos ensimmäisellä kerralla ei pääse läpi. Vaikka kuinka yrittäisi olla ihana vuokralaisehdokas, jäädä mieleen ja näyttää nätiltä, niin yhtäkkiä ovesta vyöryy kasa samalla lailla vaatteensa silittäneitä ja huulensa rajanneita neitokaisia silmät räpsyen ja suu hymyssä. Kaikkihan ne varmaan näyttävät ihan samalta sellaisen keski-ikäisen partasuti ukon mielestä. Pakostahan siinä sellainen poroporvari sokaistuu nuorten neitojen hiuslakkojen ja hajuvesien sekoittuessa psykedeelisiksi pilvimassoiksi 16 neliön komerossa, jota mainostetaan asunnoksi ja jota kaikki vakuuttavat rakastavansa.

Pitäisi varmaan olla jätkä, että erottuisi joukosta. Mutta toisaalta voi olla, että tyttöjä pidetään "parempina" vuokralaisehdokkaina, koska he ovat siistimpiä. Niin varmaan, just joo.

Kun päivän kohokohta on viimeisen kuukauden ajan ollut kello 11 ilmestyvien uusien vuokrailmoitusten katsastaminen, ei oikein mikään tunnu enää järjelliseltä. Silti sitä nousee joka aamu robottina samaan aikaan ylös, laahustaa koneelle ja avaa tietyt sivut joita pitkin päivää käy päivittämässä. Googleen naputellaan hakusanoiksi samat "vuokra-asunto helsingistä", "solu asunto helsingistä", "solu asunto pääkaupunkiseudulta" ja lopuksi vain hakataan näppäimistöstä wordiin yhä uudelleen ja uudelleen samaa lausetta: Antakaa mulle jo se helvetin asunto!

Loppuun kivasti vähän juhannuksen kukkaloistoa(:

thihi

Normaalisti kirjoittaisin tähän jotakin valitusvirttä siitä, miksi en muka ole ehtinyt kirjoittamaan pitkään aikaan ja blabla blaa. Tänään ajattelin kuitenkin jättää sen osion välistä ja mennä suoraan asiaan!

Paljon on tapahtunut lyhyessä ajassa: koulu akatemialla loppui, läpäisin autokoulun (ekalla kerralla!!, can't really believe it), muutin vanhemmilleni ja sieltä J:lle. Kävin Turussa pääsykokeissa, mogasin ja yritin uudestaan, sekoitin numerot Suomen itsenäistymisvuodesta ja unohdin jokaisen jääkiekkopelaajan nimen. Haahuilin pitkin Turun katuja yksin, kiersin kipputoreja ja söin nuudelia joen rannassa. 

Kaiken kaikkiaan olo on mielettömän hyvä<3 Tuntuu jotenkin itsevarmemmalta. Voin puhua vieraille ihmisille avoimemmin, voin kysyä tietä kun olen eksyksissä ja olla tuntematta itseäni tyhmäksi. Pystyn olemaan yksin enkä tunne takaraivossani enää ihmisten polttavia ja tuomitsevia katseita. Ja minulla on opiskelupaikka.

Vaikka olisin halunnut niin mielettömän kovasti päästä Turkuun opiskelemaan, en usko että se onnistuu tänä vuonna. 105 hakijasta sisään valitaan vain 30 ja epäilen, että 70 ihmistä tietäisi vielä vähemmän politiikasta tai urheilusta kuin minä. Noh, ihmeitä saattaa tapahtua. Niin kävi jo kerran tänä keväänä, audiovisuaalisen viestinnän media-assistentin koulutuksen pääsykokeiden kanssa. Sekosin päivistä ja luulin missanneeni koko hässäkän, mutta kuinkas kävikään. Onnekseni pääsykokeet oli siirretty parilla päivällä ja nyt syksyllä onkin samaisessa paikassa opiskelupaikka tiedossa. Eli minusta tulee amis. Jee. Mutta onpahan kahden vuoden päästä ainakin ammatti(: Tiedossa on siis muutto Helsinkiin, mutta saa nähdä vielä minne. Onko kyseessä oma asunto vai onnistunko löytämään itselleni jostakin kiven kolosta kämppiksen. Nähdään ensijaksossa.

Hyviin uutisiin mahtuu myös hieman huonoakin. Tietokoneeni päätti nimittäin lopettaa viha-rakkaus suhteemme antamatta mitään ennakkovaroitusta. Edellisenä päivänä toimi ihan hyvin ja seuraavana päivänä vain pop eikä enää auennut. Vaikka valjastin apujoukoikseni isäni, veljeni ja J:n, oli vastaus aina sama: Ei aukea, vie huoltoon. Diagnoosina olikin sitten että kovalevy on mennyt hajalle. Heihei kaikki kuvat ja viimevuoden aikana kirjoitetut tekstit! Olkaa minua viisaampia ja ottakaa itsellenne varmuudeksi kopiot kaikista tiedostoistanne jonnekin muistitikulle tai ulkoiselle kovalevylle. Suosittelen!

Mutta Frendit- sarjan asenteella mennään: mikään ei masenna, sillä ympärilläni on ihania ihmisiä, ja kesä!

Taidankin tästä käydä keittämässä kupillisen kahvia ja juoda sen terassilla linnunlaulun säestyksellä.

Leppoisia kesäpäiviä!(: