Noh, nyt makaankin täällä itse vuodepotilaana 39 asteen kuumeessa.
Tekisi hirveästi mieli jääkaappikylmiä kiivejä..siis ihan mielettömän älyttömän paljon. Mutta olo on sen verran huono, ettei keittiöön raahautuminen onnistu. Se huono puoli asuntolassa asumisessa on, keittiöön mennessä pitää vähän miettiä niitä muitakin ihmisiä, ei voi ihan puolikuntoisena ja yöppelissä mennä. Tosin kävin aamulla tekemässä itselleni vähän syötävää (edes jonkinverran ihmistäytyneenä!) ja törmäsin yhteen naapuriini, joka lupasikin että voin milloin vain mennä hakkaamaan hänen oveaan jos tarvitsen jotakin. Söpöä!
J tosin lupasi korvaukseksi tartuttamisestani tulla hoivailemaan puolestaan minua, joten nyt odottelen sen saapumista<3
kuvat: google
Eilen käytiin vanhempieni kanssa taas tarkastamassa että mitenkäs se velipoika osaa näytellä. Kyseessä oli Helsingin lääkiksen speksi Taivas rajana, jossa veljeni esittää avarusaluksen komentajaa Paulus Titusta. Viimevuoden speksissä se hyppeli päällään ainoastaan ihonväriset kireät bokserit, joka ei ihan ollut silmiähivelevä näky! Tänä vuonna vaatteet pysyivät päällä ja jälleen kerran sai miettiä että miten hitossa se osaa vielä kaikenlisäksi näytellä ja tanssiakin noin hyvin??
Suosittelen!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti