5.4.2012

Teaching tiger how to kiss you.

Noniin, nyt se on virallista, olen yhtä kynttä lyhyempi.. Oikean käden etusormen kynsi päätti kuin päättikin luovuttaa suuresta taistelusta huolimatta. Ihan oudon tuntuista kun yksi kynsi on puolet toisten pituudesta. Pelästyin että kohta ne muutkin kynnet alkavat napsahdella pituutensa takia poikki ja aloitin huiman kynsienviilaus urakan. Katkenneesta kynnestä tuli surku:



Onneksi ei nyt niin paha juttu ollut, ja voihan tuohon yhteen kynteen laittaa aina tekokynnen jos tarvitsee. Olen tosin yrittänyt välttää tekokynsiä, sillä viime kerralla kun sellaiset itseeni liimasin, joutui yksi kynsi salamyhkäisesti sipsipussin kautta kaverini veljen suuhun. Veli oli luullut sitä vain yhdeksi vähän kovemmaksi sipsiksi ja murskannut kynnen suussaan täysin. Onneksi tajusi kuitenkin olla nielemättä! Sain kuulla tapahtuneesta vasta myöhemmin kaveriltani, veli ei itse uskaltanut kertoa :D

Eilen tehtiin Jeren kanssa (lue: minä tein) vähän valkosipuli ruisleipiä. Helppo ohje: ruisleipää, valkosipulia ja öljyä. Leikkaa leivät palasiksi, laita kulhoon, purista valkosipulia haluttu määrä päälle ja lisää kunnolla öljyä. Kierittele kulhossa ja laita uunipellille ja 200 asteeseen kymmeneksi minuutiksi.



Helppoa ja nopeeta ja sopii hyvin sipsin korvaamiseksi :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti