Hiukset ovat taas viime leikkauskerrasta kasvaneet aikalailla ja väri haalennut, joten olisi aika lähteä käymään kampaajalla. Olen jälleen kerran kyllästynyt nykyisiin hiuksiini ja haluisin tehdä jotakin radikaalia ja erilaista. Noin vuosi sitten värjäsin hiukseni ruskeiksi 18 vuoden blondina olemisen jälkeen. Muutos oli mielestäni hurja, sillä olin niin tottunut olemaan blondi. Aika monet järkyttyivätkin nähdessään minut ruskeilla hiuksilla ja oli siinä itselläkin totuttelemista aina peilin ohi kulkiessa. Nyt olen kuitenkin jo tottunut ruskeisiin hiuksiin ja oikeastaan ne sopivat minulle paremmin kuin blondit. Väriäkin olen vaihtanut aina vain tummemmaksi ja niin taitaa käydä tälläkin kertaa. Hiusmallin bongasin The Saturdays yhtyeen Frankielta: takaata ja toiselta sivulta lyhyet, edestä pitkät. Ainakin kuvissa näyttää kivalta, en sitten tiedä millainen lopputulos omaan päähän syntyy :D
Törmäsin netissä sellaiseen juttuun kuin skräppäys. Tarkkaa määritelmää en osaa kertoa, mutta ideana on kuitenkin kuvien koristelu erilaisilla papereilla ja muilla askarteluvälineillä, jotta kuvien sisältämät muistot tuntuisivat voimakkaampina (ainakin näin sen itse käsitän). Innostuin jutusta ja päätin tehdä valokuva albumin jonka sitten koristelisin kaikella mitä käsiini saisin. Kuvat on nyt valittu ja pää pursuilee ideoita. Pitäisi äkkiä päästä käymään askartelukaupassa, jotta pääsisin kunnolla vauhtiin.
Sitä odotellessa.... :)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti