30.11.2012

No, I just wanna hold ya.

Tänään vähän erilainen postaus:) Luvassa kuolausta, vikisemistä ja epätoivoista haluamista. Kyllä, kyse on joululahjatoiveista!


1. Neuletakki. Olen pitkään etsinyt jotakin kivaa neuletakkia, johon käpertyä lumen tuiskutessa ulkona. Tähän kyllä kelpaisi kietoutua! Värikin on ihanan pehmoinen, aaws..

2. Korvaläpät. Vähän sama asia kuin karvahattu, näyttää tosi söpöltä ja ihanan lämpimältä, mutta ei ole varmaa tulisiko loppujenlopuksi käytettyä ollenkaan ulkona. Ainakin niitä voisi pitää sisällä ja söpöstellä!

3. Jääkaappirunous. Tämä on myös yksi asia, mitä olen jo pitkään halunnut, mutten ole ikinä saanut aikaiseksi ostettua. Toisaalta, tällähetkellä en omista edes jääkaappia, mutta jonakin päivänä vielä! Saisin vapautaa luovan minäni ja runoilla jääkaapin täyteen kaikkia hempeilyjä.

4. Viiksikaulakoru (älä edes kysy). Tähän ei oikeastaan ole minkäänlaista hyvää selitystä:D On vaan pakko saada viikset!

5. Polaroid kamera. Tämä olisi niiiin namu! Paperikuvat on vaan ihan eri luokkaa kuin digikuvat, ja nämä kuvat tulisivat vielä samantien kamerasta kuvan ottamisen jälkeen. Lievää retrointoilua ilmassa, mutta se on ihan sallittua:)

6. Sisustusvalosarja. Akatemialla ei jostakin ihmeen syystä saa polttaa kynttilöitä (mikä olisi yksi tärkeä ehto syksyn ja talven läpi selviytymiseen), joten näillä valoilla saisi luotua kivasti melkeinpä kynttilänvalomaisen tunnelman. Lisäksi ne on niin söpöt!

7. Lampaantalja. Ei sen tarvitsisi olla edes aito lampaantalja, keinotekoinenkin kelpaisi. Kunhan se olisi lämmin ja pehmeä ja pörröinen! Sopisi loistavasti huoneessani olevan "arkun" päälle :)

8. Oliivin väriset housut (hah löysinpä!) Näistä taisin viime postauksessa jo vähän marista, mutta nyt ainakin Seppälän nettisivuilta löytyi tälläiset. Pitääpä käydä sovittamassa jossakin liikkeessä;) Toivotaan että nyt tärppäisi!

9. Lancome La vie est belle- tuoksu. Ihanan makea ja silti sivistynyt tuoksu. Tämä täydellistäisi hajuvesikokoelmani:)

10. O.P.I:n The man with the golden gun- lakka. Tarvitseeko tätä edes selitellä? Varmasti jokaisen kynsihullun unelma! Olen tätä bongaillut paristakin kynsiblogista ja ah kun se näyttää niin ihanalta kynsissä. Tahtoo tosi kovasti:)) Hinta vain voisi olla vähän kukkaroystävällisempi, mutta sisältäähän tökötti aitoa 18 karaatin kultaa.

Ja jos ei jouluna paketeista ilmesty toivottuja juttuja, niin parin päivän päästä sen jälkeen on 20-vuotis synttärit:)! Viimeinkin.. Tätä juhlistamme parhaan kaverini kanssa menemällä Siuntion kylpylään rentoutumaan ja loikoilemaan<3

Psst.. Lumihiutaleet riehuvat ulkona, mutta onneksi ei tarvitse lähteä sinne kun voi vain maata sisällä viltin alla. Ja vanhempien kotona on se hyvä puoli, että kaapit ovat taatusti täynnä ruokaa!
Let it snow, let it snow ;) (Kunhan sähköt eivät katkeaisi kokoajan...)

Hyvää lumimyrskypäivää kaikille!:)



28.11.2012

ostoshuumaa

Huh huh että voikin olla shoppailu rankkaa.. Tänään tuli siis käytyä taas vähän haahuilemassa Sellossa ja etsiskeltyä joululahjoja. Aikaisin on hyvä aloittaa, ja nyt onkin melkein kaikki lahjat kasassa, halleluja! Vielä pitäisi löytää isukille jokin lahja. Yleensä mielestäni isälleni on ollut juuri kaikista helpointa ostaa lahja, esimerkiksi kirja, elokuva, villapaita, lökärit, kaulahuivi, jumppavälineitä, veneilytarvikkeita, mitä vaan! Viimeksi ostin isälleni lahjaksi jopa siilipehmolelun :D Kyseessä oli "kosto" vanhemmilleni, jotka ovat huomanneet orastavan siiliaddiktioni ja tästä syystä lähettävät sähköpostiini netistä löytämiään söpöjä siilien kuvia. Lisäksi he ostelevat minulle lahjaksi erilaisia siilipehmoleluja. Tarkoitukseni ei nyt ole valittaa, ei suinkaan! Mietin vain mitä kämppikseni mahtaa ajatella kohta 20-vuotiaasta tytöstä jonka huone on täynnä siilipehmoleluja:D Niinpä siis ostin isälleni isä-siilin, jolle jopa askartelin kapteenin hatun päähän. Hulluja koko perhe:)

Viimeaikoina tuntuu kuitenkin että kokoajan pitää ostaa isälleni lahjoja. On syntymäpäivää, nimipäivää, isänpäivää ja nyt, joulu! Lievästi sanottuna alkaa ideat loppumaan, ja oletan kuitenkin olevani melko mielikuvituksekas ihminen. Ja kyllä, perheessäni juhlitaan myös nimipäiviä kuten mitä tahansa merkkipäivää: sankari saa aamiaisen vuoteeseen ja kasan lahjoja. Suurin osa ystävistäni ihmettelee tätä tapaa, useimpien kotona ei nimipäiviä välttämättä edes muisteta. Mutta meidän perheessä niidenkin juhliminen on tapa, ja aion jatkaa tätä tapaa sitten kun on aika perustaa oma perhe.

Vaikka tarkoitus oli etsiä joululahjoja niin tuli siinä sivussa osteltua jtn itsellekin. Olen nyt pitkään yrittänyt etsiä mustaa nahkatakkia, ja vielä on haku päällä. Tuntuu että vähän aikaa sitten kaikkialla oli juuri sellaisia nahkatakkeja jonka nyt haluisin, ja tietenkään niitä ei ole enää missään. Toinen ostoslistalla kummitteleva mutta mistään löytymätön asia on vihreät housut. Siis sellaiset oliivinvihreät, joita jälleen mielestäni oli kaikkialla juuri äsken mutta nyt kun haluisin sellaiset ei niitä tunnu löytyvän mistään. Toivottavasti joululomalla onnistaisi Nizzassa, siellä kun on kaikkia ihania kauppoja joita ei Suomesta löydy:)


Lisäksi himottaisi tuo H&M:n karvareuhkalaukku. Ja parisataa muuta turhaa asiaa. Tänään meni rahaa kuitenkin sen verran liikaa että taitaa tälle tytölle tulle ostokielto Thaimaanmatkaan asti.. Nizza tietenkin ollen poikkeus!;)

Olen saanut nyt jo kauhean pakkauskuumeen. Tekisi mieli vaan hypistellä kaikkia kesävaatteita ja miettiä mitä ottaa mukaan Thaimaahan:) Kävin vanhempieni ja mummoni kanssa pari viikkoa sitten Stockan outletissa ja ostin sieltä kolme mekkoa, joiden yhteishinta oli alunperin joku 150, mutta koska kyse oli outletista ja meneillään oli vielä joku alennuskampanja niin mekkojen hinnaksi tuli pahaiset 25 euroa! Ei paha;) Sieltä tarttui mukaan esimerkiksi ihana turkoosi maksimekko, ihan vain Thaimaan matkaa ajatellen:D tekisi mieli pukea se päälle ja liihotella käytävässä aurinkolasit päässä<3


Tänään päässä soi Emeli Sandeen Read all about it ja ärsyttää ihmiset jotka kysyvät "ai sä olet vielä näin hyvissä väleissä sen kanssa?" törmätessään sinuun juuri kun olet ostamassa joululahjaa poikaystävälle josta muut luulevat sinun eronneen jo aikoja sitten. Onneksi on olemassa suklaata, paljon suklaata!

Psst.. Miksi kaupoissa soi nyt jo joululauluja jotka on kaiken huipuksi naamioitu niin, etteivät ne aluksi edes kuulosta perinteisiltä joululauluilta? Yhtäkkiä havahtuu siihen kun päässä soi Jinglebells ja ajattelee vaan että jumalauta.







21.11.2012

Rokotus tunnustus

Eli tänään koitti se suuri ja kauan pelätty päivä, jolloin oli määrä mennä piikitettäväksi. Aamu alkoi ihan hyvin, J oli täällä akatemialla yötä ja aamulla sainkin sille vähän purettua alkavaa ahdistusta rokotuksista. Unenpöpperöinen kulta mumisi vain että ihan hyvin se menee ja jatkoi hampaiden narskuttelua (mitä se tekee aina unissaan). Kämppiksellekin inisin etten halunnut mennä rokotettavaksi, mutta hän oli ihan samaa mieltä kuin J, hyvin se menee.

Reippaana tyttönä (lue: vapisevana hermoraunio läjänä) hyppäsin bussiin ja menin hakemaan apteekista pistoksen. Matkalla eksyin myös kauppaan, mistä ostin iltaa varten palkinnoksi itselleni pussin susu-paloja, nami! Kellon lähestyessä uhkaavasti rokotusaikaa alkoi pienimuotoinen paniikki taas nostaa päätään, mutta onneksi tuli kaikkea muuta ajateltavaa kun piti pelleillä bussien kanssa ja ylipäätään löytää koululle jossa rokotukset saisin. Btw hepatiittirokotus on semi kallis, päälle 50 euroa yksi pistos ja niitä pitää ottaa kolme, nice.

Siinä sitten vähän seikkailin ja harhailin jossakin ihan oudossa paikassa jonne google maps minut ohjasi, kiitos vaan. Lopulta luovutin ja soitin terkkarille, joka sitten neuvoi minut oikeaan paikkaan, tien toiselle puolelle! Asiaan, itse rokotus. Terkkari käski olla katsomatta kun hän valmisteli rokotuksia ja minähän tottelin. Pistosta antaessaan hän kehotti minun (ehkä hieman lapsellisestikin) laskemaan seinällä roikkuneen taulun vaaleanpunaiset pisteet (joilla ei ole mitään tekemistä vaaleanpunaisten elefanttien kanssa!) ja tuik piikki upposi ihooni, enkä tuntenut YHTÄÄN MITÄÄN! Sama toisen rokotuksen kanssa, paitsi että hepatiittirokotteen sisältämä aine kirveli hieman, mutta silti, en tuntenut mitään. Terkkari kehui että olen kyllä reippain rokotuspelkoinen mitä hän on nähnyt, ihme kun ei antanut tikkaria vielä palkinnoksi.

Jälkeenpäin hävettää että tein asiasta niin ison haloon. Taisi olla vain se ajatus rokotuksesta, joka sai aikaan paniikin ja kaikki pelot:) Nyt on kunnon voittajafiilis ja asuntolassa olenkin hehkuttanut jokaiselle vastaantulijalle selvinneeni hengissä rokotuksista. Kuukauden päästä uudelleen;)

Kädet on vielä vähän arat, varsinkin se mihin pistettiin hepatiitti, mutta kuulemma menee ohi. Paniikissa luin kaikkia rokotteen haittavaikutuksia (joita on siis ruokahaluttomuudesta kasvohalvaukseen) ja nyt ovat kaikki aistit valmiustilassa hälyttämään kaikista oudoista tuntemuksista. Lievää pahoinvointia on, mutta sekin taitaa johtua ihan palkintokarkkien liiasta ahmimisesta:D Hengissä selvittiin!



Nyt tekisi mieli vain laittaa valot pois, sytyttää pari kynttilää ja käpertyä lämpöiseen vilttiin juomaan kaakaota jonka päällä on vaahtokarkkeja.. <3

20.11.2012

Kiss me hard before you go

Tässä nyt siis eilen lupailemani kuvat kynsistä:) Ulkona en kuvia ehtinyt (supprise supprise) ottaa, koska koulun lopottua oli jo tullut liian piemeää.. Tämän takia vihaan syksyä ja talvea, ikinä ei ole valoisaa! Noh, tänävuonna syysmasennusta vastaan taistellaan monivitamiinipillereillä ja niinkuin taisin jo mainita, Thaimaan matkalla ! Anyway, sain kuitenkin kuvat otettua, huomasin että seinälampun valo on todella hyvä kynsikuvien ottamiseen. Tulihan opittua edes jotakin tänään:D Tässä nyt siis kuvat:




Look how they shine so bright!<3

Tänään on ollut todella hyvä päivä. Tunnilla käytiin läpi valmiista rungosta kirjoittamiamme tarinoita, ja sain tosi hyvää palautetta omastani:) Opettajakin oli kirjoittanut kaikkia kannustavia kommentteja tekstistäni kuten: "Erittäin hyvää tekstiä! Kuvailevaa, tuoretta ja kiinnostavia ilmaisuja. Tekstissä oikein nautiskellaan kertomisesta ja siksi kerronta eteneekin hyvin ja hyvässä tahdissa. Et ole hätäinen kertoja ja se onkin hyvä juttu! Hauska! hyvin kirjoitettu puhekieli tekstin sisään. Tää on helkkarin hyvä! Tykkään juuri tälläisesta huumorista:) Sulla on hyvä tatsi proosan kirjoittamiseen!" En halua kehuskella, mutta ahh tuli niin tajuttoman hyvä fiilis kun luin noita!! Loppupäivä onkin mennyt hymy korvissa-mentaliteetilla:) Jos kiinnostaa niin teksti löytyy tästä 

Lopuksi vielä todistusaineistoa siitä, miten loistava viherpeukalo olen:


Se siitä huonekasvista sitten, toivottavasti bonsai pysyy elossa näissä käsissä!

Take care <3!

psst. huomenna rokotukset, njägnh :((



19.11.2012

Glitter fever !

Täältä lakan katkusta jälleen hyvää päivää! Tosiaankin, kämppä jossa tällä hetkellä asustelen, ei ole kovin ideaali kynsien lakkaamiseen.. Huone on pieni ja koska jaan eteisen ja vessan toisen ihmisen kanssa on oveni usein kiinni tai vähän raollaan, joten kynsiä lakatessa haju jää kivasti leijailemaan ja oikein imeytyy päähän. Ikkunaa en viitsi pitää auki, koska ulkona on niin hemmetin kylmä ja patteri on vähän itsepäinen kakara. Luvassa siis päänsärkyä ja taatusti pari kuollutta aivosolua, jei!

Viime aikoina olen tuntenut outoa kiinnostusta kaikkeen missä on glitteriä. Nyt puhutaan siis lakoista, topeista, mekoista, kengistä, housuista, koruista, kynistä ja kirjoista. Vähän pelottaa. En nimittäin ole oikein koskaan suuremmin pitänyt glitterisistä asioista, mutta nyt mennessäni esimerkiksi vaatekauppaan ajaudun kuin magneetin vetämänä säihkyvien ja loistavien vaatteiden luokse. Vielä ei ole kuitenkaan tullut ostetuksi kuin yksi glitterlakka, joten ehkä tästäkin sairaudesta selvitään ehjin nahoin. Tai kohta koko vaatekaappi (joka tosin ei ole mikään massiivinen) säihkyy yötaivaan ja ihmisten ripustamien jouluvalojen kanssa kilpaa. Jaiks.




Noh, nyt kynsissä on sitten kunnon kimallusta, oikein kahta eri glitterlakkaa. Kuvat joudun laittamaan myöhemmin (toivottavasti huomenna, jos vain en laiskistu) sillä kamerasta oli juuri sopivasti akku loppu (se sika!). Voisin muutenkin käydä ottamassa kuvat kynsistä vasta huomenna ja kokeilla onko luonnonvalo parempi kuin huoneessani hallitseva kellertävä kattolamppu. Etukäteen voin jo sanoa että ihan taatusti on.
Eli kuvia siis, hope so, huomenna!

Toiseksi hmm sanoisinko jopa pakko-oireeksi noussut asia on Yle-Areenasta löytämäni sarja Misfits. Kyseessä on siis vähän Skinssiä muistuttava nuorisosarja, jossa yhdyskuntapalveluun joutuneet teinit saavat supervoimat myrskyn osuessa heihin. Kyllä, tiedän, kuulostaa surkealta. Itsekin katsoin ensimmäisen jakson ihan vain huvikseen kun ei ollut muutakaan tekemistä ja myönnetään, koukkuun jäin! Sarjassa on ihan mahtavaa huumoria (tai no ei nyt ihan mahtavaa, mutta tosiaankin uppoaa minuun) ja tapahtumat imaisevat mukaansa niin, että yhden jakson loppuessa on pakko huutaa ääneen turhautuneisuudesta kun seuraavaa jaksoa pitää odottaa taas viikko. Eilenkin katsottiin J:n kanssa aamu kolmeen jaksoja netistä. Ja kävipä niin että pahaa aavistamaton kultakin addiktoitui kyseiseen sarjaan. Suosittelen katsomaan;)

Nyt tämä tyttö yrittää saada nukahdettua, tuli viikonloppuna taas valvottua vähän ylimääräisesti,
Que sueños con los angelitos (or something like that..) :)<3


15.11.2012

hehkutus !

Hahaa, kyllä aika on taas vierähtänyt viime kerrasta! Anyway, tällä välin on tapahtunut vaikka mitä :)!

Tässä nyt kuitenkin tämänhetkiset kynnet, vähän kultaa ja tummansinistä alkavan talven kunniaksi:


Jaaa asiaan, vai pitäisikö sanoa Aasiaan?;) Nimittäin, tämä tyttö lähtee parhaan kaverinsa kanssa tättärätää...




..Thaimaahan!! Kahdeksi kokonaiseksi kuumaksi viikoksi tammikuussa, kun muut täällä tarpovat lumihangissa paukkupakkasissa!:)) Luvassa syvän turkoosia merta, valkeita hiekkarantoja, halpoja vaatteita, lämpöä, kuumuutta, tulista oikeaa thairuokaa, nähtävyyksiä, hierontaa ja paljon paljon kaikkea muuta:)
Päälle vielä se rusketus jonka aion tulevalla matkalla hankkia!

Lennot on varattu Bangkokkiin, mutta minne sieltä menemme ei ole vielä tiedossa. Hua hin tai Cha-am vaikuttaa aika todennäköiseltä, varsinkin kun kaverin sukulaisilla on siellä asunto jonne ehkä voisimme majoittua matkan ajaksi. Huiii en malta odottaa!

Jotta matkaan kuitenkin päästään, on edessä yksi suurensuuri ongelma: rokotuspelko. Eikä tämä ole mitään sellaista laatua että hyi rokotukset on ällöjä vaan ihan kunnon, nyt helvettiin se piikki mun läheltä sitä et kyllä muhun tuikkaa! En tiedä mistä kammo on alunperin saanut alkunsa, mutta jokin hämärä muistikuva on pienenä otetusta verikokeesta, jossa äiti ja hoitaja pitivät väkisin tuolissa kiinni vaikka kuinka huusin ja itkin. Myöhemmin sitten kun on pitänyt rokotuksia ottaa olen taktisesti mennyt esim pöydän alle piiloon. Tuli siinä ala-asteella saatua ensimmäinen Nokian puhelinkin jäykkäkouristusrokotuksen ottamisen ansiosta.

Se onkin ollut viimeinen rokotus minkä olen ottanut, joten nyt edessä häämöttävä rokotusrumba aiheuttaa erittäin suuria ahdistusaaltoja. Vielä varatessani aikaa rokotuksia varten olin aivan tyyni, mutta puhelun jälkeen iski paniikki: keskiviikkona piikitetään! Yritän kuitenkin rohkaistua, olla ajattelematta asiaa ja vain hoitaa sen pois päiväjärjestyksestä. Terveydenhoitaja vaikutti oikein mukavalta ja lupasi ettei jahtaa minua pitkin jumppasalia piikin kanssa (kiitos vaan mielikuvasta!). Mutta kyllä se vähän lohduttaisi jos J tulisi mukaan pitämään kädestä kiinni...syvään hengittelyä

Mitähän muuta.. Koululla oli tosiaan meidän oppilaskuntalaisten järjestämät Halloween bileet. Siitä on jo aikaa kun olen viimeksi juhlinut kunnolla ja kyllä täytyy sanoa että nyt oli mielettömän hauskaa:) Sain houkuteltua J:nkin mukaan. Oli ihanaa päästä pukeutumaan tavallisten biletysvaatteiden sijaan naamiaisasuun. Olimme J:n kanssa niinkin hurjia kuin lumberjack couple :) (kuvia ehkä myöhemmin) Tanssittiin, naurettiin ja hassuteltiin ja oli tosi ihanaa. J:kin ilmoitti että: "en mä edes tiennyt että sun kanssa vois kulta olla näin hauskaa!" Kiitos vaan kulta:)

Olen saanut jo hieman alkuun joululahjojen hankinnat tai ainakin suunnitelmat mitä kenellekin hankin. Huomenna tarkoituksena olisi mennä Selloon vähän pyörimään jos löytyisi jotain listaltani. Niin ja ettei joulu olisi ihan sitä samaa puuduttavaa riisipuuron mussutusta joulurauhan julistamisen jälkeen, lähdemme koko perheellä jouluksi Nizzaan :) Viime kerrasta on ikuisuus, sillä kun rakas Mitzy-pupuseni oli vielä elossa piti jonkun aina jäädä kotiin pupuvahdiksi. Nyt kuitenkin koko perhe matkassa, mitäköhän tästäkin tulee??

Tiudiu lee on onnellisempi kuin pitkiin aikoihin <3 !