Niin ja tässä vielä pari kuvaa pikku söpöläisestä joka on tuleva ystävänpäivälahja kaverilleni :)
Neulotun siilineulatyynyn ohje oli Kodin kuvalehdessä. Nyt pitää laittaa siili horrostamaan piiloon jonnekkin ja odottamaan ystävänpäivää :)
23.1.2012
B-DAY
Paras kaveri täytti 20 (hui!) ja on ihan pakko laittaa pari kuvaa tänne lahjasta :)
Tässä ensiksi sarjakuva jonka bongasin jostakin ja ajattelin että sopii täydellisesti synttärikorttiin, sehän on ihan paras! :D Kaveri ei ehkä arvostanut tätä niin paljon kuin itse mutta vakuuttelin että oli vain läppä :)
Ja nyt asiaan, eli lahjaan jonka tekemiseen meni n. 5 kuukautta...
Meillä on ikäänkuin muodostunut perinteeksi että aina syntymäpäivänä saa lahjaksi yhä isomman ja isomman kortin joka on täynnä kuvia ja lehdistä leikeltyjä juttuja, mutta nyt päätin tehdä jotakin erilaista. Sain idean töistä, kun niin moni jättää kengät ostaessaan laatikon meille kauppaan. Tämä boksi oli alunperin crocs kumisaappaiden laatikko, mutta pelastin sen tuhoamiselta ja täytin kaikenlaisilla lehdestä leikatuilla jutuilla. Pohjalle tein pienen tyynyn, jottei ruskeaa pahvia näkyisi.
"Tiedät tulleesi vanhaksi kun kynttilät maksavat enemmän kuin itse syntymäpäiväkakku!"
Pelkkä laatikko oli mielestäni kuitenkin liian vähäinen lahja, joten piti kehitellä vielä muutakin. Kaverini on pitkään valittanut siitä, että tarvitsisi suihkumyssyn, muttei tiedä yhtäkään kauppaa jossa niitä myytäisiin. Onneksi isäni toimii markkinointipäällikkönä eräässä hotellifirmassa ja hänen avullaan sain hankittua niitä suihkumyssyjä joita on hotelleissa. Suihkumyssyt olivat erilaisissa paketeissa ja kun vielä paketoin ne kaikki erikseen oli yllätys täydellinen. Yhteensä kuusi suihkumyssyä :D Lisäsin lahjaan vielä sellaisen pallon jolla hierotaan selkää ja yllätys lahjakortin, jossa lupasin veidä kaverini seikkailemaan mutta minne, se paljastuu vasta kun olemme sopineet ajankohdan ;)
Meillä ei ollut kotona yhtään lahjapaperia, vain joulupaperia mutta sen aika on jo mennyt, joten päätin paketoida lahjan sanomalehteen ja laittaa päälle suuren rusetin. Noh, ei ollut mitään isoa lahjanaruakaan joten päädyin serpentiiniin. Lisäksi löysin vielä pari ilmapalloa jotka kruunasivat paketin. :) Oli palkitsevaa nähdä pitkän työn tulos kun kaveri avasi viimein lahjan ja onneksi myös tykkäsi siitä tosi paljon :)
Synttärimenu koostui kevätkääryleistä, sataykastikkeesta, paistetuista nuudeleista, vihreästä currykastikkeesta ja tietenkin punaviinistä ja skumpasta:) Oi että oli hyvää!
Tässä vielä kuva kevätkääryleiden valmistuksesta, joka ei ollutkaan niin hankalaa kuin luulimme !
.. Ja silti ensimmäinen kääryle näytti tältä.. :D

16.1.2012
A SECOND DOESN'T GO BY WITHOUT YOU CROSSIN' MY MIND
Nyt iski pitkästä aikaa sellainen fiilis että on PAKKO päästä lakkaamaan kynsiä. En kuitenkaan tahdo "pilata" niissä vieläkin (!) pysynyttä ranskalaista manikyyriä, joten päätin tyytyä harjoittelemaan joitakin lakkauksia tekokynsillä.
Ideana on jo vaikka kuinka kauan ollut tehdä pupukynnet, mutta en ole onnistunut lukuisista yrityksistä huolimatta mielestäni tarpeeksi hyvin niiden lakkaamisessa, joten projekti on jäänyt vähän taka-alalle. Kunnes eilen illalla...
Pikku glitter playboy pupukynnet :) Kohdistaminen ei näköjään ole ihan hallussa, voisi olla vähän ylempänä tuo pupunen, mutta kelvatkoon. Sain muuten myös eilen siivottua kynsilakkalaatikkoni! Vaikkakaan en ole ihan varma voiko sitä ihan siivoukseksi kutsua (levitin kaikki tavarat laatikosta lattialle jonka jälkeen jaoin ne uudelleen kahteen laatikkoon), mutta yritystä oli :)

9.1.2012
*
Tallinnasta mukaan tarttui tälläiset : )))
Omien kynsien vahvistus rakennegeelillä and I love it ! <3
Tässä vielä kaverin ottama "taiteellinen" kuva kynsistä :
Hyvä matka oli :)

6.1.2012
DANCING IN THE DARK
Noniin, tälläiset kynnet tällä kertaa : )
Tällä kertaa panostin enemmän kynsien hoitamiseen, kuin itse lakkaukseen. Annoin viimeinkin periksi ja viilasin kaikki kynnet saman pituisiksi. Tarkoitus on alkaa kasvattamaan niitä nyt oikein kunnolla. (Katsoin ensimmäisiä postauksiani ja tuli ikävä silloisia kynsiäni, jotka olivat varmaankin kaksi kertaa nykyisten kynsieni pituiset..) Lisäksi onnistuin viimein löytämään kaupasta sellaisen vekottimen millä pystyy buffaamaan kynsien pinnan. Nyt kynsien pitäisikin olla huippukunnossa :)
Huomenna tiedossa hemmotteluviikonloppu Tallinnassa kaverin kanssa :) ! Ohjelmassa muunmuassa puolentoista tunnin kokovartalohieronta hintaan 16 e (!!) ja ainakin kampaajalla käyminen. Päätin leikata hiukset ihan lyhyiksi ja nyt jänskättää vähän millaiset niistä oikeasti tulee :)
1.1.2012
STILL WAITING FOR THE SNOW TO FALL
Lisään nyt pari kuvaa viimeksi lakkaamistani kynsistä.
Ensimmäisenä synttärikynteni:
Pari kynttä ehti harmi vain ottamaan vähän damagea ennen kuvan ottamista :s Mutta muuten tykkäsin kynsistä: väri oli ihan paras ja kynsitatuointi oli kiva uusi kokemus. Kyseessä on siis kynsitarraa muistuttava kuva, joka painetaan kynteen kiinni. Pysyivät kyllä paremmin kuin normaalit kynsitarrat (y)
Toisena äidilleni tekemäni lakkaus:
Tarkoituksena oli tehdä kynsiin pieniä ruusuja. Luonnossa näyttivät paremmilta kuin kuvassa.. :D
Jouluna oli aika paljon luppoaikaa joten tuli siinä suklaansyönnin ja löhöilyn lomassa tehtyä isällekin manikyyri ja meikattua veli joulupukki keikkaa varten.
Tälläistä tällä kertaa, hyvää uutta vuotta! :)

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)