People like us, we don't need that much, just someone that starts the spark in our bonfire hearts.

Aika on taas vaihteeksi vaan kadonnut jonnekkin (epäilen vahvasti sen lymyilevän jossakin tuolla ulkona vallitsevassa pimeydessä..) ja edellisestä postauksesta tuntuu olevan ikuisuus. Kirjoittamisessakin on ollut aika paha blokki, vaikka iltapäivän ruuhkabussissa päähän on pulpahdellut kaikennäköisiä ideoita ja tekstinpätkiä. Pitäisi varmaankin ostaa sanelulaite ja piilottaa se kaulahuivin poimuihin, niin voisi sitten puolinukuksissa sopottaa itselleen muistiin kaikki turhantärkeät ajatukset. Tai sitten ei.

Koulussa menee ihan hyvin. Sain viimein kuvattua prosessivideoon tarvittavat materiaalit ja viime viikolla aloittelimme videoiden editoimista. Seuraavat puolitoista kuukautta luvassa on siis leikkaamista, värimäärittelyä ja lopuksi äänen masterointia. Seuraavassa jaksossa alkaakin sitten joku ihan oikea asiakasprojekti, josta ryhmänohjaajamme on yllättävän salaperäinen. Keväällä kun aurinko alkaa taas paistaa ryömin esiin kolostani nörtinvalkeana ja kyttyräselkäisenä kaikesta tietokoneruudun edessä istumisesta.

Viimeiset viisi päivää olen ollut J:n luona loikoilemassa (omaloma+pidennetty viikonloppu), mutta tänään kulta lähti viikoksi Italiaan koulun kanssa aikeena opetella kokkaamaan oikeaa italialaista ruokaa. En malta odottaa että J tulee takaisin ja esittelee taitojaan!

Loppuun viimeaikaista kuvasatoa. :)

Now we'r talking !

Kauan se antoi itseään odotuttaa, mutta nyt on kotiutettu Nikonin D3100 ja pari objektiivia :))

Tää asuis leikisti satulinnassa ja olis prinsessa.

Viimeaikoina asuntoni valkoisuus on alkanut häiritä yhä enentyvissä määrin. Kaipaisin jotakin väripilkkua, neonväristä läiskää, hillittömän punertavankeltaisenruskeansinistä aluetta, joka huutaisi värien olemassaolon puolesta. Kun seinät, lattia, matto, verhot, lamppu JA nojatuoli ovat kaikki valkoisia, alkaa pikkuhiljaa tuntua kuin eläisi ilman ääriviivoja: minne ikinä katsookin kaikki on tasaisen maidonvalkeaa. Jotakin olisi pakko saada seinille ja vähän äkkiä, tai muuten menevät viimeisetkin pasmat sekaisin.

Pesänrakennuskausi on virallisesti alkanut.

Kävimme tänään veljeni kanssa pyörähtämässä Helsingin Desing Market tapahtumassa. Paljon kaikkea kivaa olisi kyllä ollut tarjolla aina Minna Parikan kengistä kutkuttavan värikkäisiin Jaffa-julisteisiin, mutta jotenkin en saanut aikaiseksi ostettua mitään. Kenties sisäinen piheilijäni kurkisteli kauluksen alta ja kuiskutteli että kyllä jostakin muualta saa, halvemmalla, ettei opiskelijabudjettini riitä moisiin hienouksiin. Syvä huokaus ja kiltisti vain eteenpäin seuraavan kojun luokse haaveilemaan...

Täytynee tehdä ristiretki Ikeaan. Ostoslistalla olisi ainakin matto ja apupöytä keittiöön, seinäkello, iso ruukkukasvi, hylly, uudet verhot ja päiväpeite sekä jokin iso taulu seinää koristamaan. Netistä bongasin liitutaulutarraa, jota pohdiskelin ehkä tilaavani ja jossakin hyllyjen uumenissa lymyilee pari vuotta sitten ostamani sisustustarra, joka ei koskaan päässyt käyttöön. Tulossa siis sisutuskuumeilua. Paljon ja hartaasti.

Psst. viimeksi hehkuttamani järkkäri ei ole vielä päässyt käsiini, sillä nimeltämainitsematon a-alkuinen nettimyymälä oli onnistunut mokaamaan kunnolla. Isäni oli maksanut kameran ja saanut siitä kuitinkin, kun seuraavana päivänä tuli ilmoitus että kyseinen tuote on loppunut! Nyt käydään ankaraa kädenvääntöä siitä, millä tavalla myymälä aikoo korvata tapahtuneen ja saammeko toisen kameran tällä samalla hinnalla vai taikovatko he jostakin vielä yhden kappaleen.. Plussana kuitenkin, että toisesta liikkeestä tilattu objektiivi oli saapunut eilen vanhemmilleni, oikeaan suuntaan ollaan ainakin menossa.

Koska maailma on siellä missä sinäkin olet

Oi voi, kai se vaan täytyy myöntää että syksy on viimein saapunut. Vaikka kuinka yrittäisi taistella vastaan on vain suostuttava kantamaan mukanaan ylimääräistä pitkähihaista puseroa ja enentyvissä määrissä kenties myös sateenvarjoa. Hurjana rebelinä en kuitenkaan vielä suostu luopumaan aurinkolasien mukana raahaamisesta, enkä tieten tahtoenkaan suostu pitämään oikeaa takkia! Aamulla bussissa oli tyttö jolla oli toppatakki, kaulaliina ja LAPASET! Teki mieli mennä nykäisemään hihasta täydessä bussissa ja pitää hyvin tiivistetty luento siitä, miten syyskuun alkaminen ei automaattisesti tarkoita sitä että pitää varautua kuin johonkin himputin jääkauteen. Mahtoi olla kivat oltavat iltapäivästä kun aurinko alkoi porottaa, hihhih.

Uudessa koulussa menee mahtavasti, on ihanaa huomata, että vaikken vielä keväällä tiennyt mihin oikeasti haluisin päästä opiskelemaan, olen sattumalta onnistunut valitsemaan alan joka on ensinnäkin todella hauska, mutta jota myöskin povataan tulevaisuuden alaksi. Vaviskaa yliopistojen lukutoukat! Tällä viikolla pitäisi saada kuvattua prosessivideon ensimmäinen versio veljestäni, joka tanssii nykytanssia ja kertoo miten koreografia syntyy. Lisäksi pitäisi kirjoittaa loppuun käsikirjoitus, jonka pohjana toimii toisessa blogissani julkaisemani kirjoitus "Elämäni noloin kokemus". Jos pieni tirkistelijä sinussa heräsi ja haluat tietää kuinka nolo ihminen täällä ruudun takana kirjoitteleekaan, niin tsekkaa tämä ! Kouluhommat eivät edes tunnu kouluhommilta koska niitä haluaa päästä tekemään :)

Näin ensimmäisen vuoden alussa opiskelu koostuu lähinnä erilaisista peruskursseista (valokuvaus, äänitys, valotus...) joiden päämääränä on, että jokainen osaa käyttää tarvittavia härveleitä oikealla tavalla. Erityisesti valokuvauksen peruskurssi on ollut jännittävä, sillä vaikka kuvia on tullut napsittua milloin missäkin, en ole oikeastaan koskaan perehtynyt suljinaikoihin, aukkoihin tai ISO-tarkkuuksiin syväterävyydestä puhumattakaan! No, let's cut the story short, vihjasin vanhemmilleni, että järkkäri olisi paras synttärilahja minulle. Ja koska synttäreihin on vielä ilkikuriset neljä kuukautta, onnistuin vakuuttamaan heidät siitä, että hyötyisin järkkäristä eniten juuri tällä hetkellä koska voisin siten harjoitella sen käyttöä myös kotona. Tänään sitten isäni soitti ja kyseli kuuluuko viikonloppusuunnitelmiini käväistä kotipuolessa, koska siellä odottaa kuulemma pikku paketti !! Hiii en malta odottaa :))

Vaikka illat pimenevät tihenevään tahtiin ja puiden lehdet tipahtelevat pikkuhiljaa kenenkään huomaamatta pois, löytyy näistäkin päivistä ilon aiheita. Pari päivää sitten iski makeanhimo ja huomasin, että kun asuu omassa asunnossa ja tekee lettuja, ei tarvitse jakaa niitä kenenkään kanssa! Saa syödä kaikki ihan itse! (Terveys/liikuntaintoilijoille huomio, kyseessä oli vain puolikas taikina!)

Kiitos ja kuittaus, tämä tyttö siirtyy iltapesulle ja odottelemaan että J ilmaantuisi yökyläilemään :) (Ja ehkä huutamaan tuuletuskanavaan että viereisen asunnon bilemursut tukkisivat toosansa jolleivat halua kostoa huomenna kuudelta aamulla!)